Zinédine Zidane kriittinen niukan voiton jälkeen: ”Pystymme parempaan”

Real Madrid palasi keskiviikkona tositoimiin Alfredo Dí Stefano -harjoituskentällään, jossa se voitti viime kauden lopulla koronatauon jälkeen kaikki sarjaottelunsa ja paineli ohi Barcelonan La Ligan mestaruuteen. Katsomot pysyvät yhä tyhjinä, joten Real voi remontoida Santiago Bernabéuta rauhassa ja pelata edelleen Valdebebasin harjoituskeskuksessa.
Mikään erityinen tyylinäyte kotiavaus ei ollut, sillä Real Valladolid kaatui vain 1-0. Maalivahti Thibaut Courtois venyi loistaviin pelastuksiin pariinkin otteeseen, ja lopulta joukkueen pelasi 65. minuutilla ottelun ainoan maalin tehnyt Vinicius Junior.
Valmentaja Zinédine Zidane oli tietenkin tyytyväinen kolmeen pisteeseen, mutta hän myönsi, että ottelu jätti runsaasti parantamisen varaa.
– On totta, että pelasimme todella vahvaa ja hyvin puolustanutta joukkuetta vastaan, Zidane totesi Real Madrid TV:n haastattelussa.
– Tiesimme, että pelistä tulisi vaikea, mutta saimme kolme pistettä. Kausi on vasta alkanut. Emme pelanneet loistavaa ottelua, mutta tarvitsemme kärsivällisyyttä ja malttia. Tärkeintä olivat sarjapisteet.
– Nollapeli oli erittäin tärkeä. Meillä oli ongelmia vastahyökkäyksissä, sillä se on Valladolidin peliä. Huono juttu oli, että koimme useita pallonmenetyksiä. Se ei ole meille tavallista. Pelaajat antoivat kaikkensa, mutta tiedämme pystyvämme parempaan, ja tulemmekin parantamaan, Zidane lupasi.
Zidane teki hieman ennen tunnin täyttymistä kolme vaihtoa, jotka kaikki osoittautuivat toimiviksi. Ei vähiten Viniciuksen tekemän maalin ansiosta.
– Olen iloinen Viniciuksen maalista, mutta myös Marco Asension ja Dani Carvajalin sisääntuloista. Vaihtojen tarkoitus on muuttaa pelissä jotain, ja onnistuimme siinä.
Eden Hazard koki jälleen loukkaantumisen ennen peliä ja joutui jäämään ryhmästä sivuun. Zidane ei usko vamman olevan vakava, mutta Hazardilta jäänevät Belgian lokakuiset maaottelut väliin.
– En pysty sanomaan, kuinka pitkään Hazard on sivussa. Hän satutti vähän itseään treeneissä ottelun alla. Se on lihasvamma eikä liity mitenkään aiempaan loukkaantumiseen. Sellaista sattuu, koska hänellä oli pitkä tauko peleistä. En usko vamman olevan vakava.
– Tietysti häntä harmittaa, koska hän oli kunnossa. Hänen kanssaan tarvitaan malttia, mutta paluu on varmasti vain ajan kysymys.
Zidanelta kysyttiin vielä, poistuuko joukkueesta vielä joku tai joitain pelaajia ennen kuin siirtoikkuna maanantaina sulkeutuu.
[readmore from=Real-Madrid]
– En voi vahvistaa, etteikö kukaan lähtisi. Niin voi tapahtua 5.10. saakka. (Luka) Jovic on tämän joukkueen pelaaja… luulen. Minä olen valmentaja ja päätän kokoonpanosta.
– En voi sanoa Jovicista mitään. Mitä vaan voi tapahtua, Zidane kuittasi.
Lainapestille huhuttu Jovic pelasi keskiviikkona 58 minuuttia ennen kuin teki tilaa Viniciukselle.
Lähde: AS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Atlético Madridille vihdoin voitto – kärjessä yllätys
- Real Madridin pelissä draamaa – suora punainen
- Lamine Yamal sivuun – Hansi Flickiltä kritiikkiä Espanjan maajoukkueelle
- Lamine Yamal sivussa Barcelonan harjoituksista – pelikunto Valenciaa vastaan kysymysmerkki
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Käry kävi – nyt rapsahti dopingpanna
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen