Sunnuntai-illan myöhäisottelussa Real Sociedad-Real Madrid nähtiin useita keskustelua herättäneitä, kiistanalaisia tilanteita. Kolme erotuomari Xavier Estrada Fernándezin tekemää ratkaisua kuohuttivat kunnolla tunteita myös Katalonian tärkeimmissä urheilulehdissä.

AS:n erotuomariasiantuntija, entinen huipputuomari Eduardo Iturralde González antoi oman näkemyksensä kyseenalaisista päätöksistä. Iturralden mukaan Viniciuksen kaadosta Real Madridille annettu rankkari ja Karim Benzeman hyväksytty maali menivät oikein, mutta Real Sociedadin hylätty maali olisi hänen mielestään pitänyt hyväksyä.

– Rankkari oli rankkari, sillä Diego Llorente kamppasi Viniciuksen oikeaa jalkaa juuri ennen kuin hän oli ampumassa. Sitten Vinicius otti askeleen, ja kompuroituaan kamppauksen jälkeen hän osui palloon huonosti. Rankkari ja varoitus oli täydellinen ratkaisu, Iturralde arvioi.

Myös 70. minuutilla syntyneen Karim Benzeman maalin hyväksyminen oli Iturralden mielestä oikea tuomio. Pallo osui Benzeman olkapään ja käsivarren välimaastoon, ja VAR-tarkistuksen jälkeen maali päätettiin hyväksyä.

– Siitä ei ole sataprosenttista varmuutta, osuiko pallo olkapäähän vai käsivarteen. Tuomarin mielestä se ei ollut käsi, ja se oli oikein. Tilanne on niin rajatapaus, että VAR ei puuttuisi asiaan.

– Jos pallo osuisi käsivarteen, se pomppaisi tukevammin. Jos edes VAR ei pysty sataprosenttisen varmasti sanomaan, osuiko pallo käteen vai, ei sen pidä puuttua asiaan, Iturralde julisti.

Vain kolme minuuttia aiemmin nähtiin kentän toisessa päässä tilanne, jossa Adnan Januzaj teki Real Sociedadille 1-1 -tasoituksen. Maali kuitenkin hylättiin, koska Mikel Merino oli paitsioasemassa maalivahti Thibaut Courtois’n edessä. Iturralden mielestä tämä oli kuitenkin virhe.

– Pelaajan, ja tässä tapauksessa maalivahdin häirinnässä ratkaisevaa on paitsioasemassa olevan pelaajan etäisyys maalivahtiin. Olennaista on, estääkö hän maalivahdin näkökenttää vai liikkuuko tai kumartuuko hän, jotta maalivahti ei näkisi palloa.

– Estäminen on joissain tapauksissa hyvin subjektiivista, eikä yksiselitteistä. Minun mielipiteeni on, että se ei ollut paitsio. Pitää muistaa myös, että Real Sociedadin pelaaja oli maalialueen ulkopuolella, eli ainakin 5,5 metrin päässä maalivahdista, Iturralde muistutti.

[readmore from=Real-Madrid]

Iturralde esitti arvionsa myös Casemiron 21. minuutilla saamasta varoituksesta. Helppo tilanne ei ollut tämäkään.

– Jos siitä olisi annettu punainen kortti, kellään ei olisi siihen mitään nokan koputtamista. Hän tuli tilanteeseen kyynärpäineen kovalla voimalla. Sataprosenttisen varma punainen kortti se ei kuitenkaan ollut, joten siksi VAR ei puuttunut asiaan. Rajatapauksiin VAR ei puutu, ja tällaisista tilanteista ei voida olla täysin yksimielisiä.