AS: Gareth Bale raivoissaan kohtelustaan – haluaa lähteä Real Madridista ensi kesänä

© Kuva: Getty Images

Madridista kajahtaa. Madridilaislehti AS kertoo, että Gareth Bale haluaa jättää Real Madridin ensi kesänä.

Tunnettu toimittaja Guillem Balagué kirjoittaa, että Bale on ollut todella hämmentynyt kesästä lähtien. Uudestaan päävalmentajaksi palkattu Zinédine Zidane ilmoitti kesällä avoimesti, että ”sitä parempi, mitä nopeammin Bale lähtee”. Lopulta Zidane joutui syömään sanansa, kun Balea ei saatukaan kaupaksi. BBC:n mukaan siirto Kiinaan olisi ollut mahdollinen, mutta Balen perhe torppasi sen.

Oli miten oli, Bale jäi Real Madridiin. Balaguén tietojen mukaan Balen ja Zidanen välit ovat puhtaan ammatilliset, mutta mitään ylimääräistä lämpöä kaksikon välillä ei ole. Alkukauden aikana Bale on pelannut seitsemän ottelua kymmenestä mahdollisesta. Yksi peli on jäänyt väliin pelikiellon vuoksi, kaksi teknisellä päätöksellä.

Balagué kirjoittaa, että juurikin viime Mestarien liigan ottelu Club Bruggea vastaan oli Balen kohdalla viimeinen pisara. Walesilaista ei otettu pelaavaan kokoonpanoon, eikä syytä katsomokomennukselle kerrottu. Se teki hämmentyneestä Balesta vihaisen Balen.

Bale on pelannut Real Madridissa kesästä 2013 lähtien. Tiettävästi missään vaiheessa hyökkääjä ei ole halunnut siirtyä pois Realista, vaikka vaikeuksia on ollut loukkaantumisten, penkitysten ja yleisön vihellysten muodossa. Nyt mieli on kuitenkin muuttunut: Balaguén mukaan Bale haluaa nyt ensimmäistä kertaa itse lähteä pois Real Madridista. Tavoitteena on häipyä ensi kesänä.

Liity Jalkapallon olohuoneen sisäpiiriin!
⚽ Klikkaa itsesi Facebookiin TÄSTÄ.
⚽ Liity jäseneksi ja odota hyväksyntää