Olipahan hulinapeli – Real Madrid hätää kärsimässä, mutta voitto lohkesi silti

Kriisiseura Real Madrid oli sunnuntaina todella ahtaalla Real Valladolidin vieraana, mutta kairasi lopulta Zorrillalta yllättävänkin selkeän voiton. Etenkin pelin ensimmäisellä neljänneksellä Valladolid säikäytteli Realia useaan otteeseen, mutta kaksi VAR:n avulla hylättyä paitsiomaalia sekä umpisurkea rankkari pitivät numerot 0-0:ssa.
Valladolid kuitenkin siirtyi avausjaksolla 1-0 -johtoon Anuar Tuhamin uran ensimmäisellä La Liga -maalilla. Tauolle mentiin silti tasatilanteessa, kun Raphaël Varane hyödynsi armotta maalivahti Jordi Masipin pahan arviointivirheen. Lue lisää avausjakson tapahtumista täältä.
Toisella jaksolla Real Madrid kuitenkin osoitti kliinisyytensä ja paineli voittoon. Ensin Valladolid-puolustus rymisteli turhan railakkaasti Álvaro Odriozolan jaloille, kun jaksoa oli pelattu viitisen minuuttia. Pallo vietiin toista kertaa ottelussa pilkulle. Karim Benzema ei arastellut, vaan viimeisteli rankkarista tilanteeksi 2-1.
Kahdeksan minuuttia myöhemmin asialla oli jälleen sama mies. Real Madrid sai kulmapotkun, ja Benzema nikkasi päällään tarkasti vieraille kolmannen maalin.
Valladolidin voimat alkoivat ehtyä, eikä se saanut palloa enää tolppaa lähemmäs maalia. Ei, vaikka viimeisen reilun kymmenminuuttisen se sai pelata ylivoimalla Casemiron otettua vapaapotkun häirinnästä toisen varoituksensa.
Miesvajauksesta huolimatta ottelun viimeisen maalin teki Real Madrid, kun Luka Modric siirsi pallon lähietäisyydeltä verkkoon. Lopussa Realin pitkä sairaslistakin sai vielä jatkoa, kun Sergio Reguilon loukkasi jalkaansa, ja kokenut Marcelo pääsi vaihteeksi pelihommiin.
Real Madridin esitys ei ollut millään tapaa erityisen vakuuttava, mutta täyden pistepotin se otti selkein 4-1 -lukemin. Ehkä se auttaa taas korjailemaan kolhittua itseluottamustakin.
Vaikka Realilla onkin ollut viime aikoina todella synkkää, ylsi se vasta ensimmäisenä joukkueena tällä La Liga -kaudella viiteen perättäiseen vierasvoittoon. Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.
Eräs ottelun ratkaisutekijöistä oli epäilemättä rankkarit. Näissä joukkueen kauden tilastot ovat toistensa peilikuvia. Valladolid on saanut tällä kaudella viisi pilkkua, ja on tuhrinut niistä jokaisen. Realilla rankkareita on ollut 12, eikä se ole epäonnistunut vielä kertaakaan.
Tres en Liga:
Míchel (parado por Dimitrievski)
Guardiola (parado por Diego López)
Alcaraz
Dos en Copa:
Cop
Alcaraz (parado por Chichizola)
12 penaltis a favor del Madrid en esta temporada: todos marcados (ocho por Sergio Ramos, tres por Benzema y uno por Bale).
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi