Real Madridin kapteeni Sergio Ramos on pelannut vuonna 2021 vain kaksi ottelua: 9.1. pelatun sarjapelin Osasunaa vastaan ja 14.1. tappiollisen Supercopan välierän Athletic Bilbaota vastaan. Sen jälkeen polvi alkoi vaivata. Helmikuun kuudentena päivänä Ramosin vasemman polven sisäkierukka päätettiin operoida. Leikkaus merkitsi varmuudella sitä, että poissaolo pitkittyisi vielä selvästi.

Nyt kokeneen topparin paluulle on AS:n mukaan määritelty päivämäärä. Ramosin toivotaan palaavan pelikentille 13. maaliskuuta, kun Real Madrid kohtaa pandemian aikaisella kotikentällään Alfredo Di Stéfanolla Elchen. Jos paluu tuolloin onnistuu, olisi Ramos siten valmis kehiin Mestarien liigan neljännesvälierien toiseen osaotteluun Atalantaa vastaan. Tuo ottelu pelataan kolme päivää myöhemmin 16. maaliskuuta. Otteluparin avausosa pelataan Italiassa huomenna keskiviikkona.

Kun Ramos leikattiin, hänen arveltiin olevan sivussa 6-8 viikkoa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että hän palaa kentille hieman ennakoitua nopeammin – viikkoa ennen arvioidun aikahaarukan alarajaa.

Vaikka uutinen onkin Real Madridin kannalta hyvä, jää Ramosilta silti vääjäämättä vielä tärkeitä otteluita väliin. Huomisesta Atalanta-pelistä hän siis on ilman muuta sivussa. Väliin jää myös 1.3. pelattava ottelu Real Sociedadia vastaan sekä kaikkein eniten harmittava peli: paikallispeli ja La Ligan kärkiottelu Wanda Metropolitanolla Atlético Madridia vastaan 7.3.

[readmore from=Ramos-Sergio]

Ramosin kerrotaan halunneen intohimoisesti pelata Atlético-ottelussa, mutta lääkärit panivat toiveelle pisteen. He varoittivat kapteenia siitä, että jos hän ottaisi riskin ja hoppuilisi paluuta jo derbyssä, saattaisi uusiutuva vamma pitää hänet koko loppukauden sivussa.

Ramosilla ei ole vielä sopimusta kaudesta 2021-2022, vaan hänen nykyinen kontrahtinsa Real Madridin kanssa päättyy tähän kauteen. Kapteeni saa jo neuvotella vapaasti muiden seurojen kanssa.