La Ligan tasapelikoneet jatkavat yhä voitoitta – Barca-kasvatti tarvitsi 22 sekuntia viime kauden seuransa kurittamiseen
Kuva: Getty Images
La Liga sai sunnuntain alkuillasta uuden sarjajumbon. Levante oli hävinnyt aiemmin päivällä Athletic Bilbaolle 0-2 ja löytää itsensä nyt sarjan hänniltä, kun Huesca ja Real Valladolid tasasivat pisteet maalein 2-2. Pistekin riitti nostamaan Valladolidin pois jumbosijalta.
Samalla Huesca ja Real Valladolid ovat edelleen sarjan ainoat voitottomat joukkueet. Huescan saldo on kuudesta ottelusta viisi tasapeliä ja yksi tappio, ja Valladolidin vastaavasti kolme tasapeliä ja kolme tappiota.
Valladolid johti peliä ensimmäisen puoliajan jälkeen toppari Bruno Gonzálezin maalilla. 30-vuotias Bruno siirtyi Valladolidiin viime kauden jälkeen Levantesta ja teki tänään ensimmäisen maalinsa (kaikissa kilpailuissa) sitten marraskuun 2016. Niin tuolloin, vajaat neljä vuotta sitten, kuin tänäänkin maali syntyi kulmapotkusta päällä tehtynä.
Toisella puoliajalla nähtiin hullu viisiminuuttinen. Ensimmäiset kaksi maalia syntyivät vain minuutin sisällä. Ensin 51. minuutilla Waldo Rubio vei rankkarista Valladolidin jo 2-0 -vierasjohtoon, mutta Rafa Mir tasoitti alle minuuttia myöhemmin.
Neljä minuuttia Mirin kavennusmaalin jälkeen Huesca vaihtoi kentälle Sandro Ramírezin, joka siirtyi Huescaan Evertonista ilmaissiirrolla deadline dayna vajaat kaksi viikkoa sitten. Barcelonan kasvatti tarvitsi satumaisesti vain 22 sekuntia ennen kuin hän teki ensimmäisen maalinsa uuden seuransa paidassa. Ottelu oli Sandron debyytti Huescan riveissä. Ainoastaan kaksi pelaajaa oli tehnyt tälle vuosituhannella nopeamman maalin La Ligassa uuden joukkueensa riveissä.
Tardaron menos segundos en marcar en su debut en equipos de Primera en el Siglo XXI:
15'' Jonathan Pereira (Villarreal) en 2006
15'' Galán (Osasuna) en 2009
22'' Sandro (Huesca) en 2020
15'' Jonathan Pereira (Villarreal) en 2006
15'' Galán (Osasuna) en 2009
22'' Sandro (Huesca) en 2020
Sandro debuta con la @SDHuesca en La Liga marcando en menos de un minuto contra un ex-equipo (Real Valladolid).
Y si. HAY UN PRECEDENTE: Pichi Lucas hizo exactamente lo mismo el 9 de octubre de 1994, en un Celta 1-2 Compostela.
Tengo un ordenador que es una joya
Y si. HAY UN PRECEDENTE: Pichi Lucas hizo exactamente lo mismo el 9 de octubre de 1994, en un Celta 1-2 Compostela.
Tengo un ordenador que es una joya
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
