Lähde: Atléticon avainpelaaja jää sittenkin seuraan Arsenalin kiinnostuksesta huolimatta – allekirjoittaa pian jatkosopimuksen
Kuva: Getty Images
Thomas Partey allekirjoittaa Atléticon kanssa jatkosopimuksen seuraavien päivien aikana, kertoo Ghanasoccernet.
AS:n lainaamassa uutisessa kerrotaan Atléticon tarjonneen Thomasille jatkosopimusta, joka kaksinkertaistaa ghanalaiskeskikenttäpelaajan nykyisen palkan. Ulosostopykälä nousee samalla 50 miljoonasta eurosta 100 miljoonaan euroon.
27-vuotias Thomas on edustanut koko ammattilaisuransa kasvattajaseuraansa Atléticoa.
Thomas nousi edustusjoukkueen mukaan kaudeksi 2015-16, ja nappasi avauskokoonpanon paikan ja suuren roolin itselleen kaudella 2017-18. Siitä lähtien Thomas on johtanut Atléticon keskikenttää, ja on pelannut tällä kaudella kolmanneksi eniten minuutteja Jan Oblakin ja Saúlin jälkeen.
Thomas on ollut kuitenkin palkkakuopassa, sillä pelaajan palkka on edustusjoukkueen 16. korkein, vaikka rooli kentällä on yksi joukkueen tärkeimmistä.
Arsenal on ollut jo pitkään kiinnostunut Thomasista ja yrittänyt neuvotella Atléticon kanssa, jottei seuran pitäisi maksaa 50 miljoonan euron ulosostopykälää. Atlético ei ole suostunut neuvottelemaan hinnasta. Arsenal on jäämässä ulos ensi kauden europeleistä.
LUE MYÖS:
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!