Barcelonan kasvatti lähti nuorena maailmalle kehittymään – odottaa nyt, tapahtuuko paluu jo tässä kuussa: ”Haluan ottaa askeleen eteenpäin”
Kuva: Getty Images
Uutisoimme aiemmin tällä viikolla Mundo Deportivon tietojen pohjalta, että Barcelona on tehnyt ensimmäisen tarjouksensa kroatialaiselle Dinamo Zagrebille hyökkäävästä keskikenttäpelaajasta Dani Olmosta.
Sama tieto on kantautunut myös 21-vuotiaalle Olmolle, joka vietti monta vuotta Barcelonan organisaatiossa, kunnes hän siirtyi Kroatiaan, jossa hänestä on kasvanut paikallinen supertähti.
– Olen iloinen huhuista, joiden mukaan minusta on tehty konkreettinen tarjous ja Barcelona harkitsee minun tuomista kotiin. Vietin La Masiassa (Barcelonan akatemiassa) kuusi vuotta, kommentoi Olmo L’Esportiun haastattelussa.
Hän jätti Barcelonan 16-vuotiaana ja otti urallaan askeleen, jota harva odotti. Siirto Zagrebiin on kuitenkin osoittautunut jymymenestykseksi.
– Se ei ollut helppoa. Päätöstä ei tehty yhdessä yössä. Pääsimme sopuun mietittyämme sitä tovin. Nyt kun näen, miten olen kehittynyt ja missä olen, voin kertoa olevani todella ylpeä siitä päätöksestä.
Olmo ei osaa sanoa, olisiko hän voinut saavuttaa samanlaista menestystä ja kehitystä jossain toisessa seurassa.
– Sitä emme ikinä saa tietää. Siitä voin olla varma, että saan kiittää Dinamoa siitä, missä nyt olen. Olen alle 21-vuotiaiden Euroopan mestari, olen debytoinut A-maajoukkueessa, pelannut Mestarien liigassa. Ne ovat isoja juttuja. En todellakaan kadu päätöstäni siirtyä Kroatiaan.


LUE MYÖS:
- Lamine Yamal kommentoi Ballon d’Oria – uskoo olleensa oikeutettu voittaja jo pidemmän aikaa
- AS: Barcelona ja Real Madrid saman superlupauksen perässä
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille