Real Madridin maalivahdin Thibaut Courtois’n mukaan hänen joukkuekaverinsa, laitapuolustaja Álvaro Odriozola, höntyili itselleen lauantaina punaisen kortin.

Odriozola, 23, otti ensimmäisen varoituksensa avausjaksolla ja toisen 74. minuutilla. Jälkimmäinen lappu tuli epäonnistuneesta pallontavoitteluyrityksestä, mutta se oli täysin ansaittu. Odriozola liukui Mallorcan maalintekijältä Lago Juniorilta jalat alta, kun tämä oli lähdössä vastahyökkäykseen omalta kenttäpuoliskoltaan. Madrid pelasi ottelun loppuun yhden vajaalla ja hävisi pelin 0-1.

Belgialaistorjuja Courtois’n, 27, mukaan Odriozolalla oli myös huonoa tuuria, mutta hänen mielestään laitapuolustajan olisi pitänyt toimia fiksummin.

– Minusta hän osui palloon tilanteessa, jossa hän sai ensimmäisen keltaisen, sanoi Courtois Marcan mukaan.

– Mutta toinen kortti oli reilu tuomio. Minusta hänen ei olisi pitänyt tehdä sitä rikettä, kun hänellä oli kortti alla. Mutta se johtuu adrenaliinista.

Mallorcan ja ottelun ainoa osuma syntyi jo seitsemännellä minuutilla vastahyökkäyksestä, kun Lago leikkasi laidaltaan sisään ja pommitti pallon takakulmaan. Courtois’n mukaan Madrid tiesi, että kotijoukkue haluaa aloittaa pelin vahvasti.

– Tämä oli sellainen Mallorca kuin odotimmekin.

– Meille sanottiin, että he aloittavat intensiivisesti. Valmentaja kertoi meille.

– Meilläkin oli paikkoja, mutta viimeiset syötöt jäivät uupumaan.