Barcelonan puheenjohtajaehdokas otti kantaa Leo Messin tulevaisuuteen: ”Siitä tulee vaikeaa”

FC Barcelonassa järjestetään puheenjohtajavaalit 24. tammikuuta.
Edellinen puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu erosi tehtävistään lokakuun lopussa. Bartomeu ehti toimia puheenjohtajana yli kuuden vuoden ajan.
Agustí Benedito on tiedottanut asettuvansa ehdolle puheenjohtajavaaleissa. Benedito on ollut aiemminkin ehdolla, mutta 56-vuotiasta katalaania ei ole vielä valittu puheenjohtajaksi.
Benedito otti Marcan haastattelussa kantaa Leo Messin tulevaisuuteen. 33-vuotiaan Messin sopimus Barcelonan kanssa päättyy ensi kesänä ja Messin odotetaan poistuvan seurasta tämän kauden jälkeen.
– Messin vakuuttamisesta tulee vaikeaa. Hän on päättänyt poistua Barcelonasta ja on kertonut siitä julkisesti. Oli kivuliasta kuunnella Messin sanoja, kun hän sanoi haluavansa poistua Barcelonasta. Ottaen huomioon, miten kaikki tapahtui, uskon sen olleen hyvin harkittu päätös, Benedito totesi.
– Olen pessimistinen Messin jatkon suhteen. Uudella seurajohdolla on edessään vaikea haaste yrittäessään saada Messiä jäämään, jos uusi seurajohto pääsee ylipäätään ajoissa sen pariin. Tapahtui mitä tahansa, on Messi aina culé ja Barcelona menee eteenpäin.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Barcelonan uusi kotipaita rikkoi seuran kaikkien aikojen myyntiennätyksen
- Ansu Fatille jatkosopimus – lähtee suoraan lainalle
- Thibaut Courtois puolusti seurajoukkueiden MM-turnausta – Real Madridin tähdeltä kehitysehdotus
- Atlético Madrid hyvästeli kaksi puolustajaa
- Barcelonan seurajohdossa harkitaan Marc-André ter Stegenin pudottamista kapteenin paikalta
- Saksalaislegenda povaa Xabi Alonsolle yhtä pulmaa Real Madridissa
- Sport: Marc-André ter Stegen valmis jättämään Barcelonan vain yhdellä ehdolla
- Nico Williamsin lähestyvä Barcelona-siirto herättää raivoa Bilbaossa – toinen vandaaliteko viikon sisään
- Álex Baena siirtymässä isolla summalla Atlético Madridiin
- Athletic vaati La Ligalta selityksiä Barcelonan taloustilanteesta – Joan Laporta ihmettelee
- Ansu Fatille jatkosopimus – lähtee suoraan lainalle
- Thibaut Courtois puolusti seurajoukkueiden MM-turnausta – Real Madridin tähdeltä kehitysehdotus
- Barcelonan uusi kotipaita rikkoi seuran kaikkien aikojen myyntiennätyksen
- Atlético Madrid hyvästeli kaksi puolustajaa
- Saksalaislegenda povaa Xabi Alonsolle yhtä pulmaa Real Madridissa
- Barcelonan seurajohdossa harkitaan Marc-André ter Stegenin pudottamista kapteenin paikalta
- Sport: Marc-André ter Stegen valmis jättämään Barcelonan vain yhdellä ehdolla
- Nico Williamsin lähestyvä Barcelona-siirto herättää raivoa Bilbaossa – toinen vandaaliteko viikon sisään
- Álex Baena siirtymässä isolla summalla Atlético Madridiin
- Real Madrid lohkovoittoon – Xabi Alonso kokeili jotain uutta