Lionel Messi valmiina kauteen – huippuiskussa Barcelonan treenimatsissa

© Kuva: Getty Images

Vielä pari viikkoa sitten monet uskoivat, että tässä siirtoikkunassa voisi mahdottomasta tulla mahdollinen ja Lionel Messi jättäisi FC Barcelonan lähes 20 vuoden jälkeen. Hän ilmaisi itse lähtötoiveensa seurajohdolle ja huhumylly pyöri joidenkin päivien ajan täysin kierroksin.

Lopulta kävi kuitenkin toisin. Koska Messin sopimuksen purkupykälä oli jo rauennut ja lähdöstä uhkasi tulla mutkikas ja riitaisa, päätti argentiinalainen sittenkin jäädä Barcelonaan vielä ainakin yhdeksi kaudeksi. Luonnollisesti myös uusi valmentaja Ronald Koeman kaavaileekin Messille suurta roolia joukkueen pelillisenä johtajana.

Barcelona pelasi keskiviikkona toisen harjoitusottelunsa ennen tosipelien alkamista. Se oli kukistanut lauantaina Gimnasticin 3-1, ja kaatoi eilen toisen katalonialaisvastustajansa Gironan samoin 3-1 -numeroin. Messi oli joukkueen tehopelaaja tehden maaleista kaksi ja ollen rakentelemassa yhtä. Myös Bayern Münchenistä lainalta palannut Philippe Coutinho oli elementissään.

Vaikka tulos toisessakin Katalonian derbyssä oli sama, antoi Barcelona seuran kotisivujen raportin mukaan eilen itsestään paljon lauantaista esitystä paremman kuvan.

Avausmaalia Messi oli nerokkuudellaan rakentelemassa. Hän pelasi taidokkaan ja oikea-aikaisen pystypallon Trincãolle, joka syötti laidalta keskelle Philippe Coutinhon maalintekoon. Jo hieman tätä ennen Coutinho oli täräyttänyt pallon tolppaan.

Toisen maalin alusti tehokkaasti Barcelonaan palannut Coutinho. Brasilialainen syötti Messin vetopaikkaan ja tämä ampui rangaistusalueen takaa oikealla jalallaan pallon tolpan kautta maaliin. Hieno osuma.

Heti toisen jakson alkajaisiksi Samu Saiz tuikkasi Gironalle kavennusmaalin Barcelonan menetettyä pallon omalla kenttäpuoliskolla. 51. minuutilla Messi teki loppunumeroiksi 3-1 ampuen 18 metristä laukauksen, joka muutti suuntaa Gironan Ramalhosta.

Ronald Koeman hakee selvästi jo toimivaa kokoonpanoa kauden avausta varten, sillä valmentaja teki ensimmäiset vaihtonsa vasta 62. minuutilla. Tuolloin vaihtoja tehtiinkin kuusi. Harjoituspelin tapaan vaihtoja sallittiin runsaasti ja Barcelona tekikin kaikkiaan yhdeksän vaihtoa. Ainoastaan maalivahti Neto ja toppari Ronald Araújo pelasivat täydet 90 minuuttia.

Barcelona kohtaa kauden kenraaliharjoituksessaan Elchen ensi lauantaina. Barcelonan ensimmäinen sarjaottelu on sunnuntaina 27.9. pelattava kotipeli Villarrealia vastaan.

Barcelonan avauskokoonpano: Neto, Sergi Roberto, Gerard Piqué, Ronald Araújo, Jordi Alba; Sergio Busquets, Frenkie De Jong, Trincão; Antoine Griezmann, Philippe Coutinho, Lionel Messi