Ex-valioliigataiturilla räjähtävä alku La Ligassa – tehnyt jo nyt saman verran maaleja kuin kahden viime kauden aikana yhteensä
Andalusialaisseura Sevilla teki kesällä pelaajavaihtokaupan Valioliigan kärkipään joukkueisiin lukeutuvan Tottenhamin kanssa.
Sevilla lähetti huippulupaus Bryan Gilin, 20, Tottenhamiin ja sai vaihdossa 25 miljoonaa euroa sekä argentiinalaishyökkääjä Érik Lamelan, 29.
Sevilla-kannattajien keskuudessa ei hypitty riemusta vaihtokaupan tullessa julki. Argentiinan maajoukkueessa 25 ottelua pelannut Lamela ei nimittäin erityisemmin vakuuttanut viimeisimpinä Tottenham-vuosinaan. Laitahyökkääjä teki kahden viime kauden aikana yhteensä vain kolme maalia 48 pelaamassaan valioliigaottelussa.
Lamela on kuitenkin saanut Sevilla-uralleen räjähtävän alun. Argentiinalaistaituri on noussut joukkueensa sankariksi kummassakin La Ligan ottelussa.
Kauden avauskierroksella Vallecanoa vastaan Lamela onnistui maalinteossa kahdesti, kun Sevilla avasi kautensa 3-0-kotivoitolla. Viime viikonloppuna Lamela nousi jälleen ratkaisijaksi, kun Sevilla haki 1-0-vierasvoiton Getafesta. Argentiinalaishyökkääjä teki ottelun voittomaalin lisäajan kolmannella minuutilla.
Huippuvireeseen äitynyt Lamela on jo nyt tehnyt yhtä monta sarjamaalia, kun hän teki yhteensä kahden viime kauden aikana. Argentiinalainen johtaa sarjan maalipörssiä ja on maaleillaan hinannut Sevillan La Ligan kärkeen.
LUE MYÖS: Onko La Ligassa uuden mestarin aika?
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!
- Barcelona hyvissä asemissa 15-vuotiaan hyökkääjälupauksen pelaajakaupoissa
- Lähde: Siirto Barcelonaan kuivui kokoon, nyt pelaaja haluaa vaihtaa Real Madridiin
- Kylian Mbappé neuvottelee tärkeästä sopimuksesta
- Inter-toppari otti kantaa Barcelona-huhuihin

- MD: Barcelonan seurajohto yllättyi Hansi Flickin ratkaisusta
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan