Athletic Bilbao piteli välillä pelin ohjaksia, mutta Barcelona korjasi pisteet
Barcelona haki lauantaina tärkeät kolme pistettä Athletic Bilbaon vieraana. Tällä kaudella viimeistelijänä kunnostautunut Lamine Yamal teki ottelun ainoan maalin.
18-vuotias laituri painoi pallon käytännössä ensimmäisestä maalipaikastaan takaylänurkkaan.
Osuman syöttänyt Pedri pelasi ottelusta vain jälkimmäisen puoliajan. Barcelonalla on tiistaina tärkeä Mestarien liigan pudotuspeliottelu englantilaista Newcastlea vastaan.
Athletic oli lauantain ottelussa vaarallisempi osapuoli, ja varsinkin pelin lopussa painopiste oli tiiviisti vierasjoukkueen päädyssä.
Barcelonan hyökkääjä Ferran Torres ei ollut luvalla sanoen paljoakaan tyhjää parempi, ja João Cancelo ohjasi pallon kertaalleen oman maalinsa poikkirimaan. Athleticilta Selton Sánchez sai ottelussa läpiajon, ja joukkue onnistui vääntämään yhden paitsiomaalinkin.
– Tuntuu todella pahalta. Uskon, että olimme parempia, emmekä ansainneet hävitä, kommentoi Athleticin puolustaja Dani Vivian ottelun jälkeen uutistoimisto AFP:n mukaan.
LUE MYÖS:
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa

- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona