Barcelona – kausiennakko 2020-21: Kaaos saatava loppumaan ennen kuin uutta voidaan rakentaa

© Kuva: Getty Images

Viime kausi

Vielä vuosi sitten Barcelonalla meni näennäisesti ihan hyvin.

Joukkue oli juuri voittanut La Ligan 11 pisteen erolla Atlético Madridiin. Samaan aikaan arkkivihollinen Real Madrid rämpi suossa valmentajasekoilujensa kanssa.

Barcan piti hankkia Luis Suárezille kirittäjä keskushyökkääjän tontille, mutta sellaista ei koskaan hankittu. Antoine Griezmann sen sijaan hankittiin. Kukaan ei oikein tiennyt miksi ja mille paikalle. Ehkä puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu tiesi, ehkä ei. Joka tapauksessa Barcelona pulitti Griezmannista tuhdit 120 miljoonaa euroa.

Huomattavasti loogisempi hankinta oli Frenkie de Jong, joka hänkin maksoi 75 miljoonaa euroa. Vuosi sitten povasimme tähän samaan aikaan, että de Jong joutuisi todennäköisesti alkuun pelaamaan väärällä pelipaikalla Sergio Busquetsin vuoksi, mutta että lähivuosina pelipaikaksi vakiintuisi keskikentän pohja. Näin näyttäisi myös käyneen ja käyvän.

Barcelona avasi kauden heti tappiolla Athletic Bilbaolle. Neljässä ensimmäisessä ottelussaan joukkue päästi yhteensä peräti seitsemän maalia. Silloin oli jo nähtävissä, että kaudesta tulisi hyvin vaikea etenkin päästettyjen maalien osalta.

Syys-lokakuussa Barcelona pääsi kiinni seitsemän ottelun voittoputkeen, kunnes tuli romahdus Levanten vieraana ja heti perään maaliton tasapeli Slavia Prahaa vastaan. Jo ensimmäinen kohtaaminen Slaviaa vastaan (2-1-voitto) oli kirvoittanut runsaasti kritiikkiä. Maalittomaan tasapeliin jääminen sai Camp Noun yleisön viheltämään omilleen.

Ongelmat taas hetkeksi loittonivat, kun Barcelona voitti kuusi peliä putkeen. Matkalla kaatuivat muun muassa Borussia Dortmund, Atlético Madrid ja Internazionale. Joulu-tammikuussa tuli kuitenkin taas musta jakso, jonka aikana Barcelona voitti viidestä ottelustaan vain yhden. Se oli kitkerää aikaa Barcelonassa, sillä El Clásicosta tuli tasapeli, Barcelonan paikallisesta tuli tasapeli ja Atlético Madrid pudotti Barcelonan Supercopan välierissä.

Tappio Atletille oli viimeinen pisara seurajohdolle. Ernesto Valverde sai kenkää, ja tilalle palkattiin Quique Setién. Prosessi ei sujunut kovin kauniisti. Valverde ilmeisesti luki saagan käänteistä lähinnä lehdistä, eikä Setién ollut Barcelonan ykkösvaihtoehto korvaajaksi. Xavia yritettiin saada, mutta seuralegenda ei halunnut lähteä kesken kauden keskelle kaaosta.

Setiéniä tiimeineen ei koskaan täysin hyväksytty. Apuvalmentaja Éder Sarabia joutui jopa pyytämään käytöstään pelaajilta anteeksi.

Samoihin aikoihin silloinen urheilutoimenjohtaja Éric Abidal syytti pelaajia Valverden potkuista. Lionel Messi vastasi pelaajien puolesta Instagramissa ja kehotti seurajohtoa kantamaan vastuunsa. Jälkiviisaana voitaneen sanoa, että tämä oli todennäköisesti yksi niistä tapauksista, joiden vuoksi Messi olisi halunnut Barcelonasta lähteä.

Kaiken lisäksi Barcelonasta tuli helmikuussa julkisuuteen skandaali, joka tunnetaan tänä päivänä nimellä Barca-gate. Lyhyesti muotoiltuna väitettiin, että Barcelona olisi Bartomeun johdolla maksanut konsulttiyritykselle siitä, että Bartomeun vastustajista ja Barcelonan tietyistä pelaajista levitetään lokaa sosiaalisessa mediassa. Luonnollisesti Barcelonan pelaajisto ei ollut kovin tyytyväinen tästä uutisesta.

Seuraava imagotappio oli jo nurkan takana, kun sekä Luis Suárez että Ousmane Dembélé joutuivat pitkälle sairauslomalle. Barcelona oli tammikuussa myynyt rahapulassaan lukuisia nuoria pelaajia muualle, ja yhtäkkiä oli hätä kädessä. Barca anoi ja sai La Ligalta erityisluvan korvaajan hankkimiseen. Mitä teki Barcelona? Maksoi Martin Braithwaiten ulosostosumman (18 miljoonaa euroa), eikä Leganés voinut asialle mitään. Braithwaite oli siihen mennessä Leganésin paras maalintekijä, ja lopulta joukkue putosi pääsarjasta. Barcelona sai odotetusti roiston leiman.

Juuri ennen koronataukoa Barcelona kävi vielä häviämässä kauden toisen El Clásicon Real Madridille, mutta sarjamestaruus oli vielä täysin mahdollisuuksien rajoissa. Pelien jatkuessa kesällä Barcelona menetti kuitenkin otteensa. Ei tullut kuin yksi tappio, mutta kolme tasapeliä oli liikaa. Samalla Real puksutti kuin kone, ja painoi mestaruuteen asti.

Copa del Reyssä Barcelonan pelit tyssäsivät helmikuun alussa Athletic Bilbaoa vastaan.

Mestarien liigassa Barca kaatoi neljännesvälierissä Napolin, mutta puolivälieristä tuli yksi seuran kaikkien aikojen painajaisista. 2-8-romahdus Bayern Müncheniä vastaan. 2-8.

Bartomeu ei tietenkään nähnyt omassa toiminnassaan vikaa. Sen sijaan Bartomeu lähetti Abidalin antamaan Setiénille potkut. Ja heti perään Abidal ”erosi” (tai hänelle kerrottiin, että nyt on syytä erota).

Uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Ronald Koeman, vanha Barcelonan seuralegenda. Xavi ei edelleenkään ollut saatavilla (tuskin on niin pitkään kuin Bartomeu on seurassa). Koemanille annettiin tehtäväksi siivota tupaa isolla luudalla. Ivan Rakitic lähti jo, ja isoista pelaajista myös Luis Suárezille on ilmoitettu, ettei ole enää käyttöä. Samat sanat pätevät tämän hetken tietojen mukaan Arturo Vidaliin.

Messi olisi itse halunnut lähteä, mutta häntä Barcelona ei ollut valmis päästämään pois. Asiaa olisi voitu puida oikeudessa, mutta Messi luopui vaatimuksistaan ja suostui jäämään Barcelonaan vielä yhdeksi kaudeksi. Messi kertoi päätöksestään videohaastattelussa, jossa hän samalla haukkui Bartomeun johtaman Barca-johdon maanrakoon.

Tämän jutun kirjoitushetkellä Barcelonassa puuhataan epäluottamusäänestystä Barcelonan nykyjohdon välittömäksi kaatamiseksi. Ei ole vielä varmaa, saadaanko allekirjoituksia tarpeeksi kasaan itse äänestystä varten.

Joka tapauksessa Barcelona lähtee kauteen hyvin sekavista ja suorastaan kaaosmaisista tunnelmista. Edessä on vähän väkisinkin välikausi ennen kuin jotain uutta voidaan rakentaa. Viimeistään ensi keväänä seurassa vaihtuu puheenjohtaja, ja joukkuekin on menossa isosti uusiksi sekä tänä että ensi kesänä.

Pelaajasiirrot - lähteneet

Arthur (kk, 24, Juventus)

Kuva: Getty Images.

Arthur hankittiin Barcelonaan vain kaksi vuotta sitten. Hänen piti olla uusi Xavi, profiililtaan hyvin barcalainen pelaaja. Väläytyksiä nähtiin, mutta ei ihan sellaista johtavaa pallollisen pelin organisointia kuin mitä Barcelonassa oli toivottu. Loukkaantumisetkin vaivasivat.

Lopulta Arthur jäi Barcelonan heikon taloudenpidon panttivangiksi. Käteistä oli saatava, ja leikkuri osui Arthuriin. Hänet vaihdettiin Juventuksen Miralem Pjaniciin. Nimellisesti Barcelona sai Arthurista peräti 72 miljoonaa euroa, mutta se oli osittain pelkkää kirjanpidollista kikkailua.

Carles Pérez (oh, 22, AS Roma)

Kuva: Getty Images.

Pérez on Barcelonan oma kasvatti, joka nostettiin virallisesti edustusjoukkueen mukaan vuosi sitten. Kaiken piti olla hyvin, Pérez sai alkukaudesta ihan hyvin vastuutakin. Tammikuussa alkoi tyhjennysmyynti, kun kustannuksia oli leikattava ja rahaa saatava. Tässä rytäkässä Pérez lainattiin loppukaudeksi AS Romaan miljoonan euron korvausta vastaan. Kesällä siirto vakinaistettiin 11 miljoonan euron summalla.

Marc Cucurella (vp, 21, Getafe)

Kuva: Getty Images.

Barcelonan ehkä heikoin suoritus siirtomarkkinoilla tänä kesänä. Kaksi vuotta sitten Barca lainasi oman kasvattinsa Cucurellan Eibariin osto-option kera. Lainan päätteeksi vuosi sitten Eibar käytti kahden miljoonan euron osto-optionsa. Kehitys oli kuitenkin ollut niin merkittävää, että Barca nokitti takaisinosto-optiollaan ja osti Cucurellan kaksi viikkoa myöhemmin takaisin neljällä miljoonalla.

Viime kaudeksi Cucurella lähetettiin lainalle Getafeen kuuden miljoonan euron osto-option kera. Barcelonalla olisi ollut mahdollisuus ostaa Cucurella jälleen takaisin 15 miljoonalla, mutta seura päätti olla käyttämättä optionsa. Getafen kuuden miljoonan optioon kun sisältyi se, että Barcelona saisi 40 prosenttia Cucurellan seuraavasta siirrosta.

No ei tämä ollut vieläkään tässä. Seurat neuvottelivat, ja lopulta Barca suostui alentamaan seuraavan Cucurellan siirron prosenttiosuutensa 10:een sillä, että se saikin nyt saman tien kuuden miljoonan sijaan kymmenen miljoonaa euroa. Miksi se oli heikkoa bisnestä? Siksi, että puhutaan 21-vuotiaasta pelaajasta, jonka kehitys on ollut valtavan nopeaa parina viime kautena. Jo nyt Transfermarkt arvioi Cucurellan siirtomarkkina-arvoksi 18 miljoonaa euroa.

Ivan Rakitic (kk, 32, Sevilla)

Kuva: Getty Images.

Rakitic ehti pyöriä siirtohuhuissa useamman vuoden ajan. Moni Barcelona-kannattajakin halusi miehestä eroon. Rakiticia tiettävästi kaupiteltiin eri suuntiin, mutta kroatialainen halusi vain ja ainoastaan palata Sevillaan. Sinne hän lopulta myös pääsi. Sevilla maksoi keskikenttämiehestä alkuun vain 1,5 miljoonaa euroa, mutta summa voi nousta tiettyjen ehtojen täyttyessä 10,5 miljoonaan.

Barcelonan kannalta Rakitic-myynnissä ehkä merkittävintä oli se, että palkkakuluja saatiin vedettyä alas. Rakitic oli tiettävästi Barcelonan kuudenneksi parhaiten palkattu pelaaja, joka tienasi yli 13 miljoonaa euroa kaudessa.

Arda Turan (vh, 33, Galatasaray)

Kuva: Getty Images.

Kuka vielä muisti, että Arda Turankin oli Barcelonan listoilla? Kentällä ja erityisesti kentän ulkopuolela jyrkkään alamäkeen joutunut Turan pelasi viime tammikuuhun saakka lainalla turkkilaisessa Basaksehirissa. Lainan päättymisen jälkeen Turan ei ole pelannut eikä tiettävästi edes harjoitellut Barcelonassa. Siirtyi nyt vapaana agenttina Galatasarayhin.

34 miljoonalla eurolla viisi vuotta sitten Barcelonaan ostettu Turan pelasi Blaugranassa lopulta vain 55 ottelua, eli jokainen pelattu peli maksoi 618 000 euroa ja siihen vielä palkat päälle.

Pelaajasiirrot - saapuneet

Miralem Pjanic (pkk, 30, Juventus)

Kuva: Getty Images.

Arthur-vaihtokaupassa (lue tarkemmin kohdasta ”Lähteneet”) Barcelonaan siirtyi 30-vuotias keskikenttämies Pjanic. Sopimus ulottuu kesään 2024, joten tämä lienee viimeinen suuri sopimus, jonka Pjanic urallaan tekee. Barca maksoi bosnialaisesta nimellisesti 60 miljoonaa euroa, mutta jälleen kehotan tutustumaan vaihtokauppaan paremmin Arthurin lähdöstä kertovassa osiossa.

Pjanic operoi lähtökohtaisesti keskikentän pohjalla kutospaikalla. Se tiennee Sergio Busquetsin roolin ja vastuun pienentymistä alkavalla kaudella. Paljon on tietysti vielä auki, mutta tuoreimmat tiedot tämän jutun kirjoitushetkellä kertovat, että uusi päävalmentaja Ronald Koeman suosisi muotoa 4-2-3-1, jossa Pjanic olisi ihanneavauksessa keskikentän pohjalla yhdessä Frenkie de Jongin kanssa.

Arthuriin verrattuna Pjanic on ehkä vieläkin monipuolisempi syöttäjä, joka kykenee perus syöttörallin lisäksi murtaviin syöttöihin. Se on osa-alue, jossa Arthur ei koskaan ollut Barcelonassa tarpeeksi hyvä. Lisäksi Pjanic vahvistaa Barcelonan erikoistilanneosaamista, joskin Lionel Messi antanee edelleen kaikki vapaapotkut, jotka hän vain haluaa.

Trincão (oh, 20, Braga)

Kuva: Getty Images.

Todella mielenkiintoinen hankinta 31 miljoonalla eurolla portugalilaisesta Bragasta. Trincão on vielä raakile, mutta potentiaalista on saatu jo vahvoja viitteitä. Pääosin oikeana laitahyökkääjänä operoiva Trincão pelasi viime kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 40 ottelua, joissa syntyi yhdeksän maalia ja komeat 13 maalisyöttöä.

Saldo oli erityisen hyvä, kun otetaan huomioon, että viime kausi oli Trincãon ensimmäinen kokonainen pääsarjatasolla. Haastoja Trincãolle kirjattiin Portugalin sarjassa jo peräti 2,3 ottelua kohden. Whoscoredin algoritmin mukaan Trincão oli joukkueensa paras pelaaja koko kauden mittakaavassa. Vahva kausi palkittiin ensimmäisellä A-maaottelulla Portugalin paidassa aiemmin syyskuussa.

Tämän hetken tietojen mukaan Trincãolla on paikka Barcelonassa, kun kausi alkaa. Häntä ei siis olla lähettämässä lainalle. Kehityksen jatkuminen riippuu nyt paljolti siitä, saako Trincão peliaikaa. Se ei ole ihan helppoa, kun joukkueessa on Leo Messiä, Antoine Griezmannia, Ousmane Dembéléä, Philippe Coutinhoa ja Ansu Fatia.

Matheus Fernandes (pkk, 22, Palmeiras)

Periaatteessa suht matalan riskin hankinta. Nuorehko Fernandes hankittiin Palmeirasista seitsemän miljoonan euron kaupassa. Totutteli viime kevään ajan La Ligan tempoon lainalla Real Valladolidissa. Vastuuta ei tullut juuri lainkaan, mikä viittaisi siihen, että vielä on pitkä matka pelaavaan kokoonpanoon Barcelonassa. Lähtenee lainalle alkavaksi kaudeksi.

Pedri (vh, 17, Las Palmas)

Trincãon tavoin mielenkiintoinen hankinta laitahyökkääjäosastolle. Kyseessä on vasta 17-vuotias espanjalainen, jonka Barcelona osti viidellä miljoonalla eurolla Las Palmasista. Viime kausi oli Pedrin ensimmäinen aikuisten tasolla, ja hän iski Segundassa 36 ottelussa tehot 4+7. Vastuuta tuli läpi kauden ennen kaikkea vasempana laitahyökkääjänä, mutta ajoittain Pedri pelasi myös oikealla ja keskikaistalla.

Tässä vaiheessa ei ole ihan täyttä varmuutta siitä, missä Pedri pelaa alkavalla kaudella. Kehityksen jatkumisen puolesta olisi tärkeää päästä pelaamaan. Barcelonan ykkösjoukkueessa hyökkäysmateriaali on sen verran kovaa luokkaa, että kentälle pääseminen voi olla työn ja tuskan takana.

Riqui Puig (kk, 20, Barcelona B)

Kuva: Getty Images.

Puig on jo monelle tuttu nimi, mutta vasta nyt hänet nostettiin virallisesti Barcelonan ykkösjoukkueeseen. Koronatauko oli Puigille tietynlainen siunaus, sillä ennen sitä ei tahtonut tulla vastuuta. Kesä-heinäkuun otteluissa Puig sen sijaan oli lähes sensaatiomainen. Paljon kertoo se, että edellinen päävalmentaja Quique Setién sai runsaasti kritiikkiä, kun hän ei uskaltanut peluuttaa Puigia elokuun ratkaisevissa Mestarien liiga -otteluissa.

Puig tuo Barcelonaan aimo annoksen dynaamisuutta, kuljetuksia ja murtovoimaa viimeiselle kolmannekselle. Jo viime kauden lopussa pelaamissaan otteluissa Puig esimerkiksi kirjautti enemmän luotuja maalipaikkoja ottelua kohden kuin Arthur. Jälleen kehityksen jatkuminen riippunee pitkälti siitä, pääseekö Puig kentälle vai istuuko hän penkillä.

Iñaki Peña (mv, 21, Barcelona B)

Barcelonan oma kasvatti, joka nostettiin nyt edustusjoukkueeseen. Tällä haavaa ei pelaa pelin peliä ykkösjoukkueessa, sillä Marc-André ter Stegen pelaa La Ligassa ja Mestarien liigassa, ja Neto hoitaa Copa del Reyn. Jos Peña jää Barcelonaan, hän päässee alkukaudesta penkille, sillä ter Stegen on lokakuun loppuun asti sairastuvalla.

Ronald Araújo (kp, 21, Barcelona B)

Kuva: Getty Images.

Kolmas B-joukkueesta edustukseen tänä kesänä nostettu pelaaja. Barcelonassa uskotaan vakaasti siihen, että Araújosta tulee lähivuosina mitat täyttävä toppari. Uruguaylaisen tieltä ollaan raivaamassa pois Samuel Umtitia ja mahdollisesti Jean-Clair Todiboakin. Pitää myös muistaa, ettei Gerard Piquéllä ole enää montaa vuotta jäljellä.

Tämän kauden osalta Araújon tilanne on yhä vähän auki. Se ei palvele ketään, jos hän ei pääse pelaamaan, mutta uskaltaako Barca päästää miestä lainalle, jos jäljelle jää siten vain kolme topparia + aina loukkaantuneena oleva Umtiti.

Philippe Coutinho (hkk, 28, palasi lainalta Bayern Münchenistä)

Kuva: Getty Images.

Kutkuttava lainalta palaaja. Coutinho oli suoraan sanottuna karmea floppi Ernesto Valverden alaisuudessa. Kysymys kuuluu, kuinka paljon se oli Coutinhon, kuinka paljon Valverden ja kuinka paljon puheenjohtaja Josep Maria Bartomeun syytä? Toisin sanoen: voisiko Coutinho olla yhä avainpelaaja Barcelonassa Ronald Koemanin pelitavassa?

Viime kauden Coutinho pelasi lainalla Bayern Münchenissä. Vastuuta tuli ihan kohtuullisesti, ja lainalle lähtö oli varmaankin kaikille osapuolille helpotus. 38 ottelussa syntyi 11 maalia ja yhdeksän maalisyöttöä. Bayern ei odotetusti käyttänyt sinänsä järjettömän kokoista osto-optiotaan, mutta nyt tuulensuunta on Barcelonassakin kääntynyt. Tiettävästi Koeman on ilmoittanut Coutinholle, että brasilialaiselle on kaavailtu merkittävää roolia joukkueessa. Se onkin sitten täysin kysymysmerkki, että mikä tuo rooli on. Pelaako Coutinho vasempana laitahyökkääjänä, kymppinä vai kenties kasina?

Jos homma toimii, Coutinhosta voi olla paljonkin iloa Barcelonalle. Jos.

Oriol Busquets (pkk, 21, palasi lainalta Twentestä)

Kuva: Getty Images.

Barcelonan oma kasvatti pelasi viime kauden lainalla hollantilaisessa Twentessä. Vastuuta tuli sekä keskikentän pohjalla että topparina siihen asti, että sarja päätettiin ennenaikaisesti maaliskuussa.

Busquetsilla saattaa vielä olla tulevaisuutta Barcelonassa, mutta ei juuri nyt. Tie pelaavaan kokoonpanoon on tukossa, ja Busquetsin itsensä kannalta laina muualle olisi parempi vaihtoehto. Myyntikin on mahdollinen, sillä Busquetsin sopimus Barcelonan kanssa umpeutuu ensi kesänä.

Rafinha (hkk, 27, palasi lainalta Celta Vigosta)

Kuva: Getty Images.

Rafinha se vain roikkuu Barcelonan listoilla, vaikka jo vuosien ajan mies on pyörinyt siirtohuhuissa. Barcelonan oma kasvatti kävi ensimmäisen kerran lainalla Celta Vigossa kaudella 2013-14, sitten Internazionalessa 2018 ja nyt tuoreimpana uudestaan Celtassa viime kaudella.

Rafinhan sopimus Barcelonan kanssa umpeutuu ensi kesänä. 27-vuotiasta pelintekijää on kovasti yritetty saada kaupaksi. Jos joku ostaa, hinta lienee kymmenen miljoonan euron tienoilla.

Carles Aleñá (kk, 22, palasi lainalta Real Betisistä)

Kuva: Getty Images.

Aleñán Barcelona-ura keikkuu ohuella nuoralla. Viime kauden alkupuoliskolla vastuuta ei tahtonut tulla juuri lainkaan, ja kevääksi keskikenttämies lainattiin Real Betisiin. Alkuun peliaikaa tuli hyvin, mutta loppukautta kohden Aleñá putosi penkkimieheksi.

Aleñá oli aikoinaan La Masian kaikkien aikojen kirkkaimpia talentteja. Vielä ei ole myöhäistä, mutta nyt ura on vedenjakajalla. On mahdollista, että Aleñá jää Barcelonaan, mutta miehen itsensä kannalta olisi nyt pakko saada vastuuta. Jos peliaikaa ei tule, Aleñán on lähdettävä rakentamaan uraansa jossain muualla.

Jean-Clair Todibo (kp, 20, palasi lainalta Schalkesta)

Kuva: Getty Images.

Todibo on hyvin mielenkiintoinen pelaaja. Häntä on hehkutettu viime kauden jälkeen hyvin paljon, ja Barcelona kaipaisi akuutisti topparia. Todiboa Barca on kuitenkin yrittänyt kaupitella muualle. Logiikka ei ihan täsmää, ennen kuin ottaa huomioon talousaspektin.

Barcelona osti Todibon vaivaisella miljoonalla eurolla tammikuussa 2019. Sekin saatiin jo korkojen kera takaisin, kun Schalke maksoi viime kauden lainasta 1,5 miljoonaa euroa. Pitkin kesää on uutisoitu, että Barcelona haluaisi myydä Todibon, mutta korvauksen pitäisi olla 25 miljoonan euron luokkaa. Se olisi Barcelonan näkökulmasta puhdasta voittoa.

Viime aikoina siirtohuhut ovat hiljentyneet. Ehkäpä Todibo jääkin Barcelonaan? Se on ihan mahdollinen skenaario etenkin, jos Barcelonan havittelema Eric García pelaakin vielä yhden kauden Manchester Cityssä.

Moussa Wagué (op, 21, palasi lainalta Nizzasta)

Kuva: Getty Images.

Barcelona osti Waguén belgialaisesta Eupenista viidellä miljoonalla eurolla kaksi vuotta sitten. Wagué pelasi ensimmäisen kautensa suunnitelmien mukaisesti B-joukkueessa, ja viime kevääksi 21-vuotias senegalilainen lainattiin Ranskan pääsarjan OGC Nizzaan. Vastuuta tuli hyvin, mutta tulevaisuus on hämärän peitossa. Tällä haavaa Nélson Semedo on Barcelonan ykkösvaihtoehto oikean pakin tontille, ja tuuraajana toimii Sergi Roberto. Jos vastuuta ei ole tulossa, Waguén kehitykselle olisi parempi lähteä lainalle vielä ainakin yhdeksi kaudeksi.

Juan Miranda (vp, 20, palasi lainalta Schalkesta)

Kuva: Getty Images.

Barcelona-kasvatille tuli kylmä suihku päin kasvoja, kun Barca hankki vasemman pakin tontille Jordi Alban tuuraajaksi Júnior Firpon. Se tarkoitti, ettei Mirandalle olisi luvassa lainkaan vastuuta, ja hänet lainattiinkin viime kaudeksi Schalkeen. Vastuuta tuli oikeastaan vain aivan loppukaudesta, joten lainapesti ei ollut kovin onnistunut.

Alkavan kauden osalta Mirandan kohtalo on jälleen paljolti Firpon käsissä. On ihan mahdollista, että Firpo myydään ennen siirtoikkunan umpeutumista. Siinä tapauksessa Miranda voisi nousta Alban kakkosmieheksi. Jos Firpo jää, Miranda ei ole saamassa vastuuta, ja hänet lainattaneen muualle.

Valmennus

  • Päävalmentaja: Ronald Koeman
  • Avustava valmentaja: Alfred Schreuder
  • Avustava valmentaja: Henrik Larsson
  • Maalivahtivalmentaja: José Ramón de la Fuente
  • Fysiikkavalmentaja: Albert Roca
  • Fysiikkavalmentaja: Daniel Romero
  • Fysiikkavalmentaja: Jaume Bartres
Kuva: Getty Images.

Barcelonan viime kausi oli kaikilla mittareilla todella sekava sekä iso pettymys. Joukkue jäi La Ligassa toiseksi ja Mestarien liigassa tuli todella kylmää kyytiä Bayern Müncheniä vastaan. Lisäksi nyt on puikoissa kolmas valmentaja vuoden sisällä. Siihen kylkeen Lionel Messi saaga. Lähtökohdat tulevaan kauteen ovat mielenkiintoiset. Onko mitään toivoa olemassa?

Uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Ronald Koeman Hollannin maajoukkueesta. Hänen tehtävänsä on kaukana helposta. Joukkue on epätasapainoisesti rakennettu ja seura on sekasorrossa. Pelitapaa pitäisi kyetä uudistamaan, mutta onko se mahdollista? Joukkue kaipaa kipeästi muudonmuutosta. 

Jos ollaan rehellisiä, Barcelonan joukkue näyttää paperilla erittäin hyvältä. Joukkueessa on tulevia tähtiä sekä maailmanluokan pelaajia. Joukkueessa on myös maailman kaikkien aikojen paras jalkapalloilija, Lionel Messi. Ongelmana on kuitenkin, että joukkue on todella epätasapainoinen ja siitä löytyy sekä puutteita että suoranaisia heikkouksia. Tämä tuli selväksi viimeistään viime kaudella.

Joukkueen pisteodottama putosi alle 75 pisteen ja maaliodottama jäi ensimmäistä kertaa alle 80 maalin (data ylettyy kauteen 2014-15). Tarkalleen ottaen Barcelonan maaliodottama oli viime kaudella 72,01 ja joukkue ylisuoritti sen 14 maalilla. Liikaa oli jälleen kerran Lionel Messin varassa. Messidependencia

Jotta voi ymmärtää Barcelonan tulevaisuutta, on tutkittava joukkueen tarpeita. Päällimmäisenä joukkue tarvitsee toisen luojan, joka ei astu Messin varpaille. Ryhmästä on käytännössä puuttunut sellainen profiili Neymarin jälkeen. Ousmane Dembélé olisi voinut avittaa ongelmaa, mutta hän tuntuu olevan lasista tehty. Toivottavasti hän nyt pystyisi pelaamaan ehjän kauden. 

Toinen ongelma on, että joukkueelta puuttuu leveyttä. Ernesto Valverde ymmärsi, että Messi ei ole enää puhdas laitahyökkääjä, joten Valverde peluutti Messiä enimmäkseen toisena kärkenä. Messillä ei ole enää samaa atleettisuutta kuin nuorempana. Hänen pelityylinsä oli muututtava.

Leveys peliin Valverden alaisuudessa tuli usein Jordi Alban nousujen kautta. Kuten viime kaudella nähtiin, ei hän kuitenkaan ole entisensä, mihin osittain vaikuttivat myös taktiikat. Quique Setién yritti sen sijaan usein ratkoa ongemaa pallonhallinnan ja 4-3-1-2-muodon kautta. Messi ajautui kuitenkin entistä alemmas kentällä ja useammin oikeaa laitaa kohti. 

Tämän ongelman voi korjata luontaisilla laitahyökkääjillä. Ansu Fati toi vaarallisuutta sekä leveyttä, ja Barcelona näytti viime kaudella parhaalta versiolta itsestään, kun hän pelasi. Se on luonnollista. Fatin pelatessa Barcalla oli laitahyökkääjä. Tänä kesänä Trincão tuli vahvistamaan ryhmää ja hän tuo niin ikään leveyttä sekä taktista joustavuutta.

Philippe Coutinho palaa Bayern Münchenin -lainaltaan ja lisäksi Barcelona osti Pedrin. Joukkueella on siis tulevaksi kaudeksi enemmän leveyttä materiaalin sekä itse kentällä sijoittumisen suhteen. Osa ongelmista on kenties ratkennut. 

Kolmas ongelma Barcelonan pelissä on, että siltä puuttuu hyökkääjä – tai pelaaja – joka tekee aktiivisesti liikkeitä linjan taakse. Luis Enriquen alaisuudessa Barcelonalla oli huippukuntoinen Luis Suárez ja Neymar. On syytä muistaa, että Neymar pelasi siihen aikaan leveällä ja liikkui todella paljon linjan taakse. Nykyään hän pelaa enemmän linjan edessä.

Suárez taas ei missään nimessä ole lähelläkään samaa petoa, mitä hän oli aikoinaan. Suárezin prässimäärät ja pallottomien liikkeiden määrät ovat romahtaneet. Tässä ongelma piileekin. 

Barcelonalla oli käytännössä neljä isoa ongelmaa pelillisesti ennen tulevaa kautta, ja saattaa hyvinkin olla, että kaksi niistä on ratkennut. Ongelmat olivat: 

  • Toinen luoja eteenpäin.
  • Leveyden puute pelissä sekä hyökkäyspäässä.
  • Liikkeiden puute vastustajan linjan taakse/pelaaja joka imee vastustajia itseensä ja luo sitä kautta tilaa muille. Barcelona pallotteli liikaa staattisesti linjan edessä, sillä liikkeitä ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi vertikaalisesti. Barca ei myöskään saanut kenttää venytettyä leveyssuuntaan. Arturo Vidal toi vertikaalisella liikkumisellaan uhkaa boksiin, mutta pelkästään se ei missään nimessä riitä. 
  • Suunnanmuutospelaaminen.

Iso osa Barcelonan ongelmista johtui käytettävissä olevasta materiaalista sekä sen ikääntymisestä. Barcelonan joukkueesta suurin osa on jo selkeästi parhaiden vuosiensa ulkopuolella. Pelaajien parhaat pelivuodet lasketaan perinteisesti 24-29 vuoden väliin ja sen jälkeen tahti alkaa hiljalleen hiipua. Se ei tarkoita, etteikö löytyisi poikkeuksia tai että taso kerralla romahtaisi. Nykyään pelaajat, jotka huolehtivat kehostaan, kykenevät venyttämään uraansa absoluuttisella huipulla. 

Gerard Piqué, Lionel Messi, Sergio Busquets, Jordi Alba, Luis Suárez, Arturo Vidal ja Ivan Rakitic (siirtyi Sevillaan) ovat kaikki yli kolmenkymmenen. Jokaisessa heistä on luonnollisesti myös huomannut hidastumisen merkkejä, jos vertaa absoluuttisiin huippuvuosiin. Se ei tarkoita, etteivätkö he olisi hyödyllisiä edelleen. Ikääntyminen kuitenkin asettaa rajoituksia ja hidastaa peliä. Paljon vertikaalisuutta katoaa.

Tämä toimii aasinsiltana Koemanin palkkaukseen. Koemanin valmentajaura ei ole missään nimessä ollut poikkeuksellinen, mutta hän on tehnyt erinomaista työtä Hollannin maajoukkueen peräsimessä. Maajoukkue -ja seurajoukkuejalkapallo ovat hyvin erilaisia keskenään, mutta monet hänen ajatuksistaan tulevat varmasti siirtymään Barcelonaan. 

Koemanin palkkauksen takana oli todennäköisesti kuitenkin syy. Entisenä Barcelona-legendana Koemanilla on auktoriteettia, joten hänen uskoisi keräävän kunnioitusta pelaajilta. Hänet palkattiin todennäköisesti ajamaan sisään uudelleenrakennusta. Uutta energisempää Barcelonaa.

Missään vaiheessa ei ole ollut kysymys siitä, etteikö Barcelonalla olisi tarpeeksi pallollista taitoa. Ongelmana on ollut, että joukkueesta on muodostunut liian passiivinen ryhmä. Barcelona ei ole enää yhtä aktiivinen prässätessä.

Suurin ongelma on kuitenkin ollut, että Barcelona ei ole ollut aikoihin tarpeeksi vertikaalinen. Joukkue on liian hidas ja laiska. Älkää ymmärtäkö tätä väärin. Barcelona pystyy edelleen voittamaan puolivaloilla suurimman osan joukkueista. Nyt on kuitenkin verrattava Barcelonan 2010-luvun standardeihin sekä Euroopan absoluuttiseen kärkeen, jonka ulkopuolelle Barca on jäänyt.

Sarjajalkapallossa on maajoukkuefutista isompi fokus kontrolliin, sillä tasoerot ovat suuremmat. Pallollisesti dominoivalla pelitavalla kertyy enemmän pisteitä. Jokainen TOP 5 -sarjan voittanut joukkue piti palloa hallussaan yli 58 prosenttia ottelua kohden. Tämä ei ole ongelma. Barcelona kykenee edelleen vaikka viimevuotisella materiaalilla hallitsemaan palloa ja haastamaan La Ligan voitosta.

Ongelmat näkyvät kuitenkin Euroopassa. Joukkueet, kuten Bayern München, Liverpool, Manchester City sekä PSG kykenevät vahvaan suunnanmuutospelaamiseen. Niiltä kaikilta löytyy hyökkäyssuuntaan täysin eri vaihde kuin Barcelonalta. Tähän löytyy myös luonnollisesti muutama syy. Jokaisella edellä mainituista on seuraavaa:

  • Nopeita pelaajia yläkerrassa,
  • kaikki joukkueet ovat ikärakenteen osalta huomattavasti nuorempia/parhaissa  vuosissaan. Joku pelaaja saattaa hyvin olla yli 30-vuotias, mutta ei puolet avauksesta. Suurin osa joukkueesta on parhaassa iässään.
  • Jokaiselta löytyy hyökkääviä pelaajia, jotka aiheuttavat vaaraa ja sitovat pelaajia itseensä. Barcelonalla oli Lionel Messi sekä varauksin Antoine Griezmann.

Suurin osa Barcelonan kannattajista varmasti hyväksyy tosiasiat, jotkut taas eivät. Joukkueen numerot ovat laskussa ja joukkue on vanha. Tempoa, tai ylimääräinen vaihde, puuttuu pelistä. Verratkaa vaikka MSN-aikoihin.

Sitten positiivisempiin aiheisiin. Barcelonan materiaali on leveämpi sekä laadukkaampi kuin viime kaudella. Hyökkäyksestä löytyy enemmän vikkelyyttä sekä vauhtia. Koeman tulee myös todennäköisesti suosimaan nuoria pelaajia useammin, ja Frenkie de Jong siirtynee keskikentän pohjalle kuten hänen kuuluukin.

De Jong pelasi viime kaudella liian usein korkealla kenttää ja huonossa peliasennossa. Koeman kuitenkin tuntee de Jongin läpikotaisin ja ymmärtää, että hänen atleettisuutensa sekä liikkuvuutensa keskikentän pohjalla mahdollistavat täysin eri asioita Barcelonan perspektiivistä. 

Liverpoolin Georginio Wijnaldum olisi myös hyvä vahvistus halpaan hintaan, vaikka monet fanit ovat tätä vastustaneet. Ei kannata tuijottaa liikaa Wijnaldumin tehoja Liverpoolista, sillä Jürgen Klopp pyytää häntä toteuttamaan todella monimutkaista sekä passiivista roolia. Wijnaldum on kuitenkin pelannut käytännössä kymppinä Hollannin maajoukkueessa ja tehoja on tullut todella paljon.

Wijnaldum toisi kaksi asiaa, jotka Barcelonalta tällä hetkellä puuttuvat: vertikaalisuutta sekä energiaa. Paulinho toi oman vivahteensa Barcelonan peliin, mutta hän ei ollut kenties maailman teknisin pelaaja. Arturo Vidal on ollut käytännössä koko Barcelona-uransa laskusuunnassa fyysisesti, mutta hän on tarjonnut edelleen asioita, joihin muut eivät kykene. Juventuksen aikainen Vidal oli fyysiesti kuitenkin aivan eri eläin.

Wijnaldum on yllättävän tekninen vertikaaliseksi pelaajaksi ja hän jaksaa prässätä/puolustaa kurinalaisesti ongelmitta läpi koko ottelun. Tämä yksin tekisi Barcelonasta selkeästi paremman kollektiivin. 

On todennäköistä, että Koeman asettaa Barcelonan joko 4-2-3-1- tai 4-3-3-muotoon. Numerot ovat numeroita, mutta suurin muutos lienee fokus joukkueen pelaamiseen pallottomana sekä joukkueen vertikaalisuuteen eteenpäin. Barcelona ei jäänyt pisteiden tai numeroiden valossa kovinkaan pahasti Real Madridin jälkeen viime kaudella, joten syytä optimismille on olemassa. Voisi kuvitella, että Barcelona parantaa tuntuvasti viime kauteen verrattuna. Näin tekee todennäköisesti myös Real Madrid, mutta Barcelonalla on tuntuvasti enemmän pelivaraa. 

Jos Hollantiin on peilaaminen, voisi uskoa, että Messi avaa kärjessä valeysinä ja, että Antoine Griezmann pelaa kymppinä. Laidoilla hyvin mahdollisesti Coutinho sekä Trincão. Jos Dembélé säilyy ehjänä, kilpailee hän takuulla avauksen paikasta. Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle.

Koeman haluaa, että de Jong rakentaa peliä puolustuslinjan edessä. Merkittävä ero Busquetsiin on, että Frenkie ei ole niin riippuvainen muiden sijoittumisesta. Hän kykenee kuljettamaan palloa todella leveällä akselilla. Frenkien vieressä on pelannut joko rikkova pelaaja tai box-to-box-keskikenttä. Barcelonalla ei ole rikkovaa pelaajaa ja lähestymistapa seurassa on eri Hollantiin verrattuna, mutta koitetaan silti maalata kuvaa.

Todennäköisimmät vaihtoehdot tässä muodossa olisivat siis Arturo Vidal tai Miralem Pjanic. Vidal kykenee hyvin box-to-box-rooliin edelleen ja hän toisi tasapainoa alakertaan. Pjanicin roolitus taas muistuttaisi varmasti enemmän Lasse Schönen vastaavaa Ajaxista. Wijnaldumille olisi kuitenkin selkeää roolia tarjolla. 

Tämä ei tienkään tarkoita etteikö Barcelona pelaisi myös 4-3-3-muodolla tai kolmen topparin alakerralla. On kyettävä olemaan hieman joustava vastustajan mukaan ja samalla eri vastustajilla on erilaisia heikkouksia, joita voi hyödyntää. Otteluiden luonteet ovat erilaisia, ja Busquetsille on edelleen varmasti peliaikaa luvassa. Pallonhallinta ei muutu miksikään, mutta tämä tarkoittaisi, että joukkue lisää elementtejä siihen. Vaarallisuutta staattisuuden sijaan. 

Koeman on kasvanut ja elänyt ”totaalisen jalkapallon” ympärillä. Hänessä virtaa Barcelonan ja Hollannin DNA. Iso kiitos siitä kuuluu Johan Cruijffille sekä Louis van Gaalille. Koeman on myös tunnettu siitä, että hän antaa nuorille pelaajille mahdollisuuden. Tämä varmasti miellyttää monia. 

On vaikeaa verrata aivan liikaa aikaisempiin pesteihin, sillä Barcelonan materiaali on erilainen. Koeman kuitenkin suosii korkeaa linjaa puolustettaessa, joten tämä ei tule muuttumaan. Voisi uskoa, että Jordi Alba tai Júnior Firpo ovat vähemmän kiinni pallossa. Koeman haluaa yleensä, että laitapakit pitävät leveyden. Tämä saattaa jopa palvella molempia.

Samalla Barcelona saa kenttää entistä enemmän venytettyä. Hollannin paidassa yleensä oikea laitapakki on suoraviivaisempi ja oikean puolen laitahyökkääjä tulee usein palloa vastaan sekä kaventaa sisälle.

Tämä on ollut Barcelonan ajatusmaailma pitkään. Lionel Messi on tullut palloa vastaan ja oikea laitapakki on suoraviivainen. On kuitenkin hyvin mahdollista, että tämä kombinaatio tapahtuisi vasemmalla puolella, mikä saattaa ratkaista ongelmia luontaisen leveyden kanssa. Jordi Alba on hyökkäävä laitapakki, ja Coutinho kykenisi hyvin avittamaan pelinrakentelua sekä ajelehtimaan sisäänpäin kenttää. Samalla se mahdollistaisi Trincãon tai Ousmane Dembélén suoraviivaisuuden ja leveyden oikealla. 

Tämä olisi myös kiehtova tilanne Lionel Messin kannalta. Messi on viime vuosina pelannut todella matalalla ja hän on käytännössä ollut Barcelonan pelintekijä sekä paras maalintekijä. Entä jos hän kykenisi lepäämään ongelmitta pelin päällä ja muu kollektiivi toimisi silti? Entä jos Lionel Messillä olisi vapauksia liikkua miten häntä huvittaa, mutta joukkue olisi leveämpi ja suoraviisaisempi.

Jos Messi vetäisi kärkenä vastustajia ulos muodosta, mahdollistaisi se Griezmannin liikkeen kympiltä toiseen suuntaan. Griezmann on parhaimmillaan ollut kärjen alapuolella, kun hän voi tulkita tilaa. Kaikki kuulostaa hypoteettisesti kauniilta, mutta on vielä eri asia, miten se toteutuu käytännössä. 

Valtataistelut sekä ikääntyvä joukkue ovat vieneet parhaan terän Barcelonasta viime vuosina. Valverde oli liian konservatiivinen, ja Setién pyrki pelaamaan kuin entinen Barcelona ilman tarvittavia palasia. Usein lopputuloksena oli todella staattinen joukkue, joka sai opetuksen vertikaalisuudesta Bayern Müncheniltä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että Barca alkaisi pelata kuin Bayern, mutta katalonialaiset eivät pysyneet yksinkertaisesti kyydissä mukana.

Uudelleenrakennus tuntuu vihdoin alkaneen Barcelonassa, joskin kesä on ollut täynnä draamaa. Lionel Messistä on turha puhua sen enempää. Luis Suárez näyttää olevan lähtökuopissa, joten hänelle pitäisi löytää korvaaja. Korvaaja saattaa olla Griezmann, mutta enemmän totutussa roolissa.

Miksi Messi valeysinä -teoriassa olisi järkeä tasapainon lisäksi on, että Hollannin maajoukkueessa Koeman suosi Memphis Depayta valeysinä. Mielenkiintoista on kuitenkin, että Memphisiä viedään vahvasti Barcelonaan. Hän on loistava pelaaja, mutta ei ratkaisu Barcelonan ongelmiin. Se kenties tarkoittaisi kompromissia Lionel Messin osalta. Huomattavasti tärkeämpi hankinta olisi Wijnaldum. Nähtäväksi jää, toteutuuko.

Koeman suosii enemmän laajennettua sekä vertikaalista futista edeltäjiinsä verrattuna, mikä on hyvä asia. Se ei tarkoita, että perinteistä luovuttaisiin, vaan muutos tarkoittaisi enemmän vaihtoehtoja Barcelonalle. Joukkueen numerot olivat viime kaudella seuran omilla standardeilla surkeita, joten kaikki muu kuin parannus olisi pettymys. 

Barcelona on kuitenkin selkeästi kilpailukykyisempi kuin viime kaudella. Ironisesti Barcelona ei tarvitse päävalmentajaksi suurta taktikkoa, vaan henkilön, jolla on ”munaa” muuttaa rakennetta.

Koemanin isoin virhe olisi luopua omasta näkemyksestään. Se oli Setiénin isoin virhe, mutta hänen palkkauksessaan ei ollut alun perinkään järkeä, sillä Barcelonan materiaali ei kyennyt vastaavaan aggressiivisuuteen pallottomana kuin Real Betis. Lopputulos oli lopulta laastareita laastareiden päälle ja nöyryytys. Barcelona putosi välimaastoon, ja Setién kadotti luottamuksen, joten lopulta joukkueella ei ollut identiteettiä.

Se on Koemanin suurin haaste, mutta alku on vaikuttanut hyvältä. Jos antaa liian monelle vapauksia, kärsii koko joukkue.

Lopullista arvioita on mahdotonta antaa, ennen kuin siirtoikkuna on sulkeutunut. On pakko tarkastella, kuinka paljon materiaali lopulta muuttuu. Tämän takia ei myöskään ole olennaista puhua taktiikoista sen enempää. Periaatteet ja muutos ovat isommassa roolissa. Real Madrid on edelleen edellä, mutta jos Koeman saa ajaettua sisään filosofiansa, eikä hän luovu näkemyksestään, saattaa mestaruus palata Barcelonaan. Se vaatisi kuitenkin todennäköisesti hankinnan tai kaksi. 

Suurin osa pelkää ennen kauden alkua pahinta. Messin tilanne ei helpota lähtökohtia eikä Koemania pidetä erityisen suuressa arvossa. Ratkaisut ovat kuitenkin suhteellisen yksinkertaisia ja lähtökohtien puolesta hänellä saattaa hyvinkin olla tarvittava lääke.

Tällä hetkellä on kuitenkin ensimmäistä kertaa hetkeen näkyvissä valoa tunnelin päässä. Messiä ei tietenkään pysty korvaamaan noin vain, ja isoimmat haasteet ovat edessä vasta vuoden kuluttua.

Juuri nyt tehtävä on lopulta kiitollinen, sillä Koemanin on saatava Barcelona näyttämään vaarallisemmalta kuin viime kauden aneeminen versio itsestään. Näin todennäköisesti myös tapahtuu. Silloin on kehitystä tapahtunut, mikä olisi ensimmäinen kerta moneen vuoteen.

Tärkein pelaaja - Lionel Messi

Kuva: Getty Images.

Se queda. Leo Messi jää.

Barcelonalle viimeinen vuosi on ollut yhtä isoa myrskyä. Tulehtunut tilanne eskaloitui Messin lähettämään burofaksiin, jossa hän kertoi aikeistaan siirtyä muualle vielä tämän siirtoikkunan aikana.

Useamman käänteen jälkeen Messi päätti jäädä. Siitä voidaan olla montaa mieltä, onko se Barcelonan kannalta hyvä vai huono asia. Ennen Messi-saagaa kirjoitin, että Barcelonan ja Messin olisi nyt aika lähteä eri teille. Barcelonassa sitä ei tietenkään kukaan voisi ääneen sanoa, mutta lehtitietojen perusteella osa seuran johtohahmoistakin olisi ollut puoltamassa Messin lähtöä.

Messi jäi, eikä sekään ole ihan huono vaihtoehto Barcelonan kannalta. Maailman paras on maailman paras, ei siitä pääse mihinkään. Mutta lisäksi Messi auttaa nyt jossain määrin siltana Barcelonaa suuressa uudelleenrakennuksessa, joka jo käynnistettiin tänä kesänä ja joka jatkuu voimakkaasti ensi kevään puheenjohtajavaalien ja ensi kesän siirtomarkkinoiden merkeissä. Liian suuret muutokset kerralla eivät ole välttämättä hyvästä. Messi auttaa nyt Barcelonaa pysymään säädyllisellä tasolla näinä muutoksen vuosina.

En epäile hetkeäkään, etteikö Messi antaisi kaikkeaan tällä kaudella, vaikka hän joutuikin jäämään Barcelonaan vasten tahtoaan. Ammattiylpeys ja rakkaus seuraa kohtaan painavat sen verran paljon vaakakupissa.

On todella mielenkiintoista nähdä, miten päävalmentaja Ronald Koeman lopulta roolittaa Messin ja koko Barcelonan Messin ympärille. Pelaako Messi laidalla vai keskellä? Oikealla, osana keskikenttää vai valeysinä? Tehoja tulee edelleen pomminvarmasti, mutta millaisen tasapainon Koeman onnistuu luomaan, ja kuinka korkealle tasolle muut pelaajat pääsevät nousemaan Messin varjossa? Nuo ovat olennaisia kysymyksiä Barcelonan alkavan kauden menestyksen kannalta.

Arvio

Sija: 2

Barcelonan viime kausi oli todellinen pettymys omiin standardeihin verrattuna. Varsin kuvaavaa tämänhetkisestä tilanteesta oli Bayern Münchenin antama 8-2-nöyryytys. Quique Setién, joka tuli kesken kauden paikkaamaan Ernesto Valverdea, sai lähteä. Tilalle palkattiin Hollannin maajoukkueesta entinen Barca-legenda, Ronald Koeman. Kysymys kuuluu, oliko tämä vain silmänkääntötemppu pois vakavammista ongelmista?

Suurin osa pelkää pahinta ennen kautta, ja Lionel Messin halu siirtyä seurasta ei varmasti helpota ahdistusta. Messi jää, mutta toistuuko monen vuoden aikainen ”Messidependencia” jälleen?

Lyhyt vastaus on ei. Ronald Koeman tuo mukanaan laajempaa ja vertikaalisempaa jalkapalloa, mikä on juuri se mitä Barcelona tarvitsee. Peli on ollut liian staattista. Samalla on myös huomioitava, että materiaali on jo tässä vaiheessa parempi kuin viime kaudella. Numeroiden valossa Barcelona tuskin voi vajota alemmas (omiin standardeihinsa verrattuna).

Tällä hetkellä Real Madrid on ehdottomasti edellä, mutta jos Koeman ei luovu näkemyksestään ja jos muutosta tapahtuu, tulee Barcelona näyttämään selkeästi viime kauden aneemista versiotaan terävämmältä. Se voi hyvinkin riittää jopa mestaruuteen asti. Tämä tuntuu ensimmäiseltä oikealta askeleelta pitkään aikaan. Aika näyttää, onko se sitä.

Ihanneavaus

Kokokoonpanolista

# PelaajaPositioPelipaikkaIkä
1Marc-André ter StegenMVMaalivahti30.4.1992
13NetoMVMaalivahti19.7.1989
26Iñaki PeñaMVMaalivahti2.3.1999
15Clément LengletKPToppari17.06.1995
23Samuel UmtitiKPToppari14.11.1993
3Gerard PiquéKPToppari2.2.1987
6Jean-Clair TodiboKPToppari30.12.1999
33Ronald AraújoKPToppari7.3.1999
18Jordi AlbaVPVasen laitapuolustaja21.3.1989
24Júnior FirpoVPVasen laitapuolustaja22.8.1996
-Juan MirandaVPVasen laitapuolustaja19.1.2000
20Sergi RobertoOPOikea laitapuolustaja7.2.1992
8Miralem PjanicPKKPuolustava keskikenttä2.4.1990
5Sergio BusquetsPKKPuolustava keskikenttä16.7.1988
-Matheus FernandesPKKPuolustava keskikenttä30.6.1998
35Oriol BusquetsPKKPuolustava keskikenttä20.1.1999
21Frenkie de JongKKKeskikentän keskusta12.5.1997
28Riqui PuigKKKeskikentän keskusta13.8.1999
16Carles AleñáKKKeskikentän keskusta5.1.1998
14Philippe CoutinhoHKKHyökkäävä keskikenttä12.6.1992
12RafinhaHKKHyökkäävä keskikenttä12.2.1993
31Ansu FatiVHVasen laitahyökkääjä31.10.2002
16PedriVHVasen laitahyökkääjä25.11.2002
10Lionel Messi (C)OHOikea laitahyökkääjä24.6.1987
11Ousmane DembéléOHOikea laitahyökkääjä15.05.1997
17TrincãoOHOikea laitahyökkääjä29.12.1999
7Antoine GriezmannKHKeskushyökkääjä21.3.1991
19Martin BraithwaiteKHKeskushyökkääjä5.6.1991

Jaakko Perttilä, Kim Keränen
Twitter: @JaakkoPerttila @KeranenKim

Kuvankäsittely: Eetu Ikola


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.