Eden Hazard siirtyi reilut kaksi vuotta sitten Chelseasta Real Madridiin.

Virallinen siirtosumma ei koskaan vuotanut julkisuuteen, mutta belgialaismedia arvioi Real Madridin maksaneen Hazardista noin 130 miljoonaa euroa.

Hazard ei ole missään vaiheessa kyennyt esittämään parastaan Real Madridissa, sillä pelaaja on kärsinyt jatkuvasti loukkaantumisista. 30-vuotias Hazard on pelannut seurassa 46 ottelua, joissa on syntynyt vain viisi maalia.

Parhaillaan Belgian A-maajoukkueen mukana oleva Hazard käväisi Het Laatste Nieuwsin haastattelussa. Hazard ei pidä siitä, että häntä pidetään loukkaantumisherkkänä pelaajana.

– Tänä päivänä koko maailma näkee minut pelaajana, joka on jatkuvasti loukkaantuneena, vaikka kymmenen vuoden urani aikana yksikään pelaaja ei ole pelannut otteluita minua enemmän, Hazard muistutti.

– Tällä hetkellä en ole vielä huippukunnossa, mutta teen töitä fysioterapeutin ja fysiikkavalmentajan kanssa. Asiat ovat menneet parempaan suuntaan alkukaudesta. En ole vielä sataprosenttisessa iskussa, mutta kuntoni parantuu jatkuvasti.

– Minulla on vielä kolme vuotta aikaa todistaa taitoni. Tiedän pelaavani hyvän kauden Real Madridissa, jos en kärsi loukkaantumisista, eikä minulla ole mitään epäilyksiä sen suhteen, ettenkö pelaisi hyvää kautta.

Lähde: Cope