Eibar – kausiennakko 2020-21: Ikoninen José Luis Mendilibar onnistuu tälläkin kertaa piskuisen seuran tavoitteessa

© Kuva: Getty Images

Viime kausi

Eibar onnistui viime kaudellakin tavoitteessaan, eli sarjapaikan säilyttämisessä. Vuodet vierivät, kilpailijat vaihtuvat ja José Luis Mendilibarin suojatit onnistuvat täyttämään tavoitteensa.

Eibar lähti viime kauteen varsin haastavista lähtökohdista. Joukkueen ehdottomat avainpelaajat Joan JordánMarc Cucurella ja Rubén Peña vaihtoivat maisemaa ja edelleenkin hyvin rajallisilla resursseilla toimivan seuran oli jälleen tehtävä ihmeitä siirtomarkkinoilla pystyäkseen kilpailemaan La Ligassa.

Paluumuuttaja Takashi Inui oli tärkeä hankinta, mutta kokonaisuudessaan Eibar otti huomattavasti takkiin viime kesän siirtoikkunassa.

Eibarin alkukausi oli odotetun vaikea. Ensimmäinen voitto tuli vasta kuudennella kierroksella. Joukkueen käynnistymisessä kesti hetki, sillä Mendilibarin oli löydettävä oikeat palaset lähteneiden avainpelaajien paikalle.

Eibar kärsi kauden aikana merkittävistä maalinteko-ongelmista. Kärkinelikko Sergi EnrichCharlesKike García ja Quique viimeistelivät yhteensä sarjakauden aikana vain 12 maalia. Huippukauden pelannut laitahyökkääjä Fabián Orellana otti joukkueen reppuselkään ja viimeisteli yksinään kahdeksan maalia ja antoi jopa kymmenen maalisyöttöä.

Eibar päätyi lopulta tasaisessa keskikastissa 13. sijalle ja nappasi kuusi pistettä enemmän kuin Segundaan pudonnut ja 18. sijalle sijoittunut Leganés. Kautta voi pitää siten vähintäänkin onnistuneena ottaen huomioon, miten tärkeitä yksilöitä Mendilibar ja Eibar menettivät viime kesänä.

Pelaajasiirrot - lähteneet

Fabián Orellana (lh, 34, Real Valladolid)

Orellana jätti Eibarin ja siirtyi Valladolidiin. Kuva: Getty Images.

Loistavan viime kauden pelannut Orellana jätti Eibarin ja siirtyi ilmaisella siirrolla Valladolidiin. Jättää valtavan aukon Eibarin hyökkäykseen, mitä on haastavaa paikata. Orellana oli viime kaudella selvästi tärkein yksittäinen palanen Eibarin hyökkäyspelissä. Siitä kertovat komeat kahdeksan maalia ja kymmenen maalisyöttöä.

 

 

Charles (kh, 36, Pontevedro)

Kärki ehti edustaa Eibaria kolmen kauden ajan. Sadassa La Liga -ottelussa syntyi 32 maalia. Viime kaudella Charlesilla oli vaikeuksia mahtua avauskokoonpanoon, mutta onnistui silti viimeistelemään kuusi täysosumaa La Ligassa. Siirtyi ilmaiseksi Segunda B:n Pontevedroon.

Gonzalo Escalante (kk, 27, Lazio)

Escalante edusti uskollisesti Eibaria viiden vuoden ajan, ja oli Mendilibarin luottomies, vaikkei aina saanutkaan haluamaansa roolia. Viimeiset kaksi kautta sujuivat hienosti ja argentiinalainen siirtyi ilmaiseksi Lazioon sopimuksensa päätyttyä. Suhteellisen merkittävä menetys.

Nano Mesa (kh, 25, Cádiz)

Vietti viime kauden lainalla Cádizissa. Jäi seurassa pienelle vastuulle, mutta sarjanousija päätti hankkia hänet siitä huolimatta. Mesa siirtyi ilman siirtosummaa Cádiziin. Hutihankinta Eibarilta, sillä yli kolme miljoonaa euroa maksanut kärki pelasi baskiseurassa vain muutaman ottelun.

Iván Ramis (kp, 35, lopetti uransa)

Ramis pelasi Eibarissa viisi vuotta. Viime kauden Ramis aloitti kapteenina, ja vastuuta tuli ensimmäisillä kierroksilla. Lokakuussa tuli lihasvamma, josta Ramis vielä toipui ja pelasi pari ottelua, kunnes polvivamma päätti uran.

Pablo de Blasis (vh, 32, ilman seuraa)

Eibar osti 165-senttisen taskuraketin kaksi vuotta sitten. Vastuuta tuli ihan mukavasti niin laitahyökkääjänä kuin laitapakkina – vielä eri laidoilla. Sopimus päättyi viime kauteen, ja nyt de Blasis on vapaa agentti.

Jordi Calavera (op, 25, ilman seuraa)

Viime kaudeksi Calavera lainattiin Gironaan. Se oli laitapakille jo kolmas lainapesti Eibar-taipaleen aikana. Vastuu jäi 13 otteluun, eikä Eibarilla ollut enää käyttöä Calaveran palveluksille.

Sebastián Cristóforo (kk, 27, palasi lainalta Fiorentinaan)

Cristóforo vahvisti Eibaria viime tammikuusta lähtien. Uruguaylainen ei ollut mikään sateentekijä, mutta hän täytti tehtävänsä – suurimmalta osin vaihtomiehenä.

Pelaajasiirrot - saapuneet

Damian Kadzior (lh, 28, Dinamo Zagreb)

Eibar haki Orellanalle korvaajaa ja se löytyi Kroatiasta. Kaksi miljoonaa euroa maksanut puolalaislaituri ei lähtökohtaisesti nappaa itselleen suurta roolia – ainakaan heti alussa. Mendilibar luottaa todennäköisesti vanhoihin sotaratsuihinsa, mutta Kadzior saa mahdollisuuksia kauden aikana.

Asier Benito (kh, 25, palasi lainalta Ponferradinasta)

Pelasi viime kauden lainalla Segundan Ponferradinassa. Pelasi 32 ottelussa yhteensä reilu 1000 minuuttia ja iski kaksi maalia. Ei käyttöä Eibarissa.

José Antonio Martínez (kp, 27, palasi lainalta Granadasta)

Toppari vietti viime kauden lainalla Granadassa ja jäi yllättäjäjoukkueessa pienelle vastuulle. Sama kohtalo on luvassa Eibarissa, jos Martínez jää seuraan.

Robert Olabe (kk, 24, palasi lainalta Extremadurasta)

Pelasi viime kaudella lainalla Albacetessa ja Extremadurassa. Atléticon kasvatti palasi alkavaksi kaudeksi Eibariin, mutta peliajan saaminen näyttää epätodennäköiseltä. Lähtee mahdollisesti uudelleen lainalle tai myydään kokonaan.

Valmennus

• Manageri: José Luis Mendilibar
• Avustava valmentaja: Iñaki Bea
• Maalivahtivalmentaja: Yosu
• Fysiikkavalmentaja: Alain Gandiaga
• Fysiikkavalmentaja: Toni Ruiz

José Luis Mendilibar. Kuva: Getty Images.

Eibar on pitkään leikkinyt isojen poikien kanssa, ja suoriutunut yli odotusten. Kaudella 2018-19 joukkue sijoittui 12:nneksi, mutta pisteodottaman valossa Eibar oli päävalmentaja José Luis Mendilibarin johdolla kuudenneksi paras joukkue. Viime kaudella joukkue sijoittui 14:nneksi, ja hidastumisen merkkejä on ollut ilmassa.

Joukkueesta on myös lähtenyt avainpelaajia parin vuoden ajan, joten lähtökohdat ovat todella haastavat. Kysymys kuuluu, alkaako tankki olla tyhjä?

Eibar ja Mendilibar ovat luoneet nimeä tiiviillä 4-4-2-muodolla ja suoraviivaisella pelillä. Joukkue prässää korkealta, mutta ei halua kontrolloida pelivälinettä. Muita samanlaisen lähestymistavan omaavia joukkueita olemme myöhemmin nähneet esimerkiksi Getafen muodossa.

Espanjassa 4-4-2-muodon hieman altavastaajamaisen uuden tulemisen teki trendikkääksi Atlético Madridin päävalmentaja Diego Simeone. Edellä mainituista joukkueista kaikki hyödyntävät enimmäkseen 4-4-2-muotoa, ja lähestymistapa on monella tapaa sama. Ero on se, että Eibar ja Getafe prässäävät huomattavasti Atletia korkeammalta. 

Kaikki näistä joukkueista omaavat samoja aatteita. Päällimmäinen tarkoitus on mahdollisimman vähän laukauksia omaa maalia kohti, mutta vaikka Eibar on tässä edelleen sarjan parhaimmistoa, ei se enää ole ihan entisessä vireessä. Ero Getafeen ja Atlético Madridiin on jo 20 omaa maalia kohti suuntautunutta laukausta kauden aikana. Pieni, mutta merkittävä ero, sillä Getafe päästi 102 ja Atlético 108 laukausta omaa maalia kohti. Eibarin maaliodottama omaan päähän (xGA) oli itse asiassa sarjan kuudenneksi huonoin. 

Huolestuttavaa on, että Mendilibar on kokeillut viime kaudella yhä useammin erilaisia muotoja, mikä viittaa siihen, että materiaali saattaa olla henkisesti sekä fyysisesti uupunut ja jotain uutta on kokeiltava. Kaikilla projekteilla – varsinkin pienemmissä seuroissa – tuntuu olevan parasta ennen päivämäärä, ellei materiaali uusiudu tarpeeksi. Eibarin tapauksessa isoja menetyksiä on ollut kahtena kesänä, mutta harva valopilkku on tullut ovesta sisään.

Pelillisesti Eibar etenee yleensä suoraviivaisesti ja vertikaalisesti hyökkäyssuuntaan. Parhaina aikoina syöttöprosentit ovat olleet hieman yli 70:n luokkaa, mutta viime kaudella joukkue jäi lukemaan 69,4. Pientä hiomisen varaa on, vaikka lähestymistapa ei tosiaan pallon kontrolliin pohjaudu. PPDA-lukemat (passes allowed per defensive action) on myös hieman lähtenyt nousuun. Edelleen sarjan parhaita, mutta aikaisemmin Eibar oli tässä käytännössä sarjan paras.

Prässi on miesorientoitunut ja aikaisemmin hyvät tulokset ovat pohjautuneet juuri tähän. Ongelmana on, että Eibar päästää  vastustajan laadukkaille tonteille, kun prässi on murrettu. Esimerkiksi Zinédine Zidane otti hieman vaikutteita Pep Guardiolan Manchester Citystä ja löysi todella oivan keinon 4-4-2-/4-2-3-1-muodon prässin murtamiseen. ”Sisäänpäin käännetty” laitapakki oli avainasemassa.

Eibarin hyökkäysstrategia on mielenkiintoinen, mutta se on kieltämättä muuttunut harmillisesti tehottomampaan suuntaan. Joukkue pelaa vertikaalisilla pitkillä syötöillä eteenpäin ja joukkue pyrkii harvoin pelaamaan lyhyillä syötöillä yleisesti ottaen.

Yritetyistä syötöistä käytännössä puolet on pitkään kategoriaan meneviä syöttöjä, mikä paljastaa olennaisen hyökkäyspelaamisesta. Lyhyitä syöttöyrityksiä kertyi ainoastaan 578 kappaletta kauden aikana ja keskipitkiä (selkeästi yleisin syöttö) 8902, kun taas pitkiä 5835 yritystä. Vertailun vuoksi Atlético Madridin lukemat yrityksissä olivat 797-11998-4800. Ero on todella merkittävä, vaikka pelitavoissa on samankaltaisuuksia.

Eibar pyrkii etenemään ensisijaisesti laitakanavien kautta ja suurin osa (noin 70 prosenttia) murtautumisista 16 metrin sisälle vastustajan maalista tapahtuu rangaistusalueen sivuilta. Eibar pyrkii laukomaan välittömästi ja yleensä laukaukset ovat heikkolaatuisia. Eibarin tapauksessa laukausten keskimääräinen maaliodottama on vain 0.08 per laukaus, mikä yltää sarjan jaetulle huonoimmalle sijalle.

Eibar elää myös paljon palloista kohti kärkipelaajaa tai kärkipelaajia, mikä johtaa usein myös voitettuihin kakkospalloihin. Varsinkin vastustajia vastaan, jotka haluavat myös antaa painetta korkealla kenttää, korostuu kakkospallojen merkitys kentän keskustassa. Usein on paljon tilaa tarjolla, ja sijoittumisella on iso merkitys.

Eibarin hyökkäysstrategia pohjautuu siis hyvin pitkälle suoraviivaisuuteen, vertikaalisuuteen, vastustajan pallonmenetyksiin sekä keskittämiseen. Itse asiassa Eibar keskittää sarjassa toiseksi eniten, ja viime kauden saldoksi muodostui 871 keskitystä.

Sevillalla oli eniten keskityksiä sarjassa 890 kappaleella, mutta lähestymistapa keskityksiin on todella erilainen. Sevilla hallitsee palloa ja laitapakit tekevät aktiivisesti kiertoja. Eibar taas pyrkii ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti tilanteita.

Eibarin olisi hyvä saada hieman variaatiota peliinsä ja murtautumismalleihinsa. Usein peli on aivan liian laitaorientoitunutta, ja vaihtoehtoja ei tunnu löytyvän keskustasta. Ei myöskään rauhallisuutta kierrättää palloa.

Ongelmaa ei helpota, että joukkueen kaksi parasta maalintekijää Fabián Orellana ja Charles siirtyivät ilmaisilla siirroilla muualle. Heitä ei ole paikattu vielä kunnolla, vaikka laitahyökkääjä Damian Kadzior tuli sisään.

Eibar on ollut käytännössä La Ligan vähävaraisin seura ja upea altavastaaja. Olemme nähneet lukemattomia Daavidin ja Goljatin välisiä kamppailuja. Viihdettä on ollut katsojille tarjolla, ja lähestymistapa ei missään nimessä tule muuttumaan. Puhti alkaa kuitenkin olla hieman loppu projektista ja siirtoikkunan aikana on ollut hiljaista. Suunta on näyttänyt tasaisesti alaspäin ja kahden todella tärkeän sekä kokeneen hyökkäävän pelaajan menetys ei helpota dilemmaa.

Uusiutua pitäisi, mutta uusiutua ei kerralla voi liikaa. Samalla resursseja ei tunnu olevan juuri lainkaan. Eibar ei taistele eurokentistä tällä kaudella, vaan luvassa on selviytymistaistelu. Eibarin kannalta onneksi nousijoiden taso ei päätä huimaa. Pieni baskiseura joutuu kuitenkin tekemään täyden päivätyön, jos se mielii edelleen pelata La Ligassa kaudella 2021-22. 

Tärkein pelaaja - Marko Dmitrovic

Marko Dmitrovic on kuulunut jo kolmen kauden ajan Eibarin ehdottomiin avainpelaajiin. Varsin tuntemattomana maalivahtina Eibariin kesällä 2017 toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Alcorcónin riveistä saapunut Dmitrovic otti välittömästi ykkösvahdin paikan itselleen.

Dmitrovic on noussut La Ligan parhaiden maalivahtien joukkoon. Kuva: Getty

Ulottuva serbialaisvahti on loistava lähi- ja reaktiotorjuja, joka kuuluu kummallakin osa-alueella sarjan parhaimmistoon. Dmitrovicia huhuttiin espanjalaismedioissa vahvasti Atléticoon, mutta lopulta Atlético päätyi Dmitrovicia halvempaan vaihtoehtoon.

Serbian A-maajoukkueen maalivahti pelaa todennäköisesti vielä alkavan kauden Eibarissa, minkä jälkeen suuremmat ympyrät kutsuvat. Ei ole liioiteltua sanoa, että Dmitrovic on nostanut itsensä vuosien saatossa La Ligan kärkivahtien joukkoon. Se ei ole mikään yksinkertainen tehtävä Eibarin maalivahtina.

Arvio

Sija: 17

Eibar on pitkään ollut valopilkku sarjassa, ja altavastaajien roolia ei voi alleviivata tarpeeksi 4-4-2-muodon uudessa tulemisessa. Getafe kerää myös monella tapaa Eibarin hedelmiä tällä hetkellä.

Materiaali on heikentynyt merkittävästi sitten kauden 2018-19 alun, ja ikävä kyllä materiaali heikkeni jälleen tässä siirtoikkunassa, kun kaksi parasta maalintekijää siirtyi ilmaisilla siirroilla muualle.

Eibar taistelee, repii ja prässää edelleen, mutta alkava kausi on kenties isoin taistelu tähän asti. Tällä kertaa pitäisi taistella selviytymisestä sarjassa. Materiaali on monella tapaa puhki ja vastoinkäymiset eivät auta tilannetta. Näillä näkymin Eibar vääntää sijoista 15-18.

Ihanneavaus

Kokokoonpanolista

# PelaajaPPPelipaikkaIkä
1Marko DmitrovicMVMaalivahti24.1.1992
13Yoel RodríguezMVMaalivahti28.8.1988
4Paulo OliveiraKPToppari8.1.1992
3Pedro BigasKPToppari15.05.1990
23Anaitz ArbillaKPToppari15.5.1987
5José Antonio MartínezKPToppari12.2.1993
2Esteban BurgosKPToppari9.1.1992
15José ÁngelVPVasen laitapuolustaja5.9.1989
-Kévin RodriguesVPVasen laitapuolustaja5.3.1994
11Rafa SoaresVPVasen laitapuolustaja9.5.1995
24Álvaro TejeroOPOikea laitapuolustaja20.7.1996
20Roberto CorreaOPOikea laitapuolustaja20.9.1992
8Pape DiopPKKPuolustava keskikenttä19.03.1986
10Edu ExpósitoKKKeskikentän keskusta1.8.1996
18RecioKKKeskikentän keskusta11.1.1991
6Sergio ÁlvarezKKKeskikentän keskusta23.01.1992
16Roberto OlabeKKKeskikentän keskusta5.5.1996
14Takashi InuiVHVasen laitahyökkääjä2.6.1988
19Damian KadziorOHOikea laitahyökkääjä16.6.1992
21Pedro LeónOHOikea laitahyökkääjä24.11.1986
-Yoshinori MutoKHKeskushyökkääjä15.7.1992
9Sergi EnrichKHKeskushyökkääjä26.2.1990
17Kike GarcíaKHKeskushyökkääjä25.11.1989
7QuiqueKHKeskushyökkääjä16.5.1990

Kim Keränen, Tuukka Ikkeläjärvi, Jaakko Perttilä
Twitter: @KeranenKim, tuukka_21, @JaakkoPerttila

Kuvankäsittely: Eetu Ikola


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.