Lionel Messin kipparoima Argentiina on selvittänyt tiensä Copa Américan finaaliin.

Argentiina voitti keskiviikon vastaisena yönä pelatussa välieräottelussa Kolumbian rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Ottelu oli ehtinyt vanheta vasta seitsemän minuuttia, kun Messi petasi maalipaikan Lautaro Martínezille, joka laukoi Argentiinan johtoon.

Turnauksen aikana täysin pysäyttämättömässä vireessä olleelle Messille maalisyöttö oli jo kisojen viides.

ESPN FC

@ESPNFC
Messi with the quick assist to Martinez 🔥

🌟 4 goals
🌟 5 assists

Messi is on a tear 👏

Kolumbia nousi tasoihin tunnin kohdalla. Edwin Cardonan löysi syötöllään Luis Díazin vasemmalta laidalta. Díaz ajautui tilanteessa pieneen kulmaan, mutta sai sijoitettua pallon ohi vastaan tulleen Emiliano Martínezin.

Messi oli ratkaista pelin kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa, mutta hänen yrityksensä läheltä pysähtyi tolppaan.

Varsinaisen peliajan päättyessä tasan jouduttiin ratkaisua hakemaan rangaistuspotkukilpailusta.

Juan Cuadrado vei ensimmäisenä laukojana Kolumbian johtoon, mutta Messi tasoitti tasottavalla vuorolla.

Toisena laukaisuvuorossa olleet Davinson Sánchez ja Rodrigo De Paul epäonnistuivat kumpainenkin.

Kolmannessa parissa Argentiina tarrasi kiinni voittoon, kun Kolumbian Yerry Mina epäonnistui ja Leandro Paredes onnistui omassa yrityksessään.

Neljäntenä laukoneet Miguel Borja ja Lautaro Martínez toimittivat pallon verkkoon ja lopullinen ratkaisu nähtiin viidennen parin aloittavassa, kun Argentiinan maalivahti Emiliano Martínez venyi Edwin Cardonan laukauksen tielle.

Copa Américan finaalissa Messin johdattama Argentiina kohtaa Neymarin tähdittämän Brasilian. Unelmafinaali pelataan sunnuntain vastaisena yönä kello 3:00.