Iker Casillas muisteli uransa viimeistä ottelua – sai sydänkohtauksen muutamaa päivää myöhemmin: ”Ne oli absurdeja maaleja”
Kuva: Getty Images
Iker Casillas pelasi uransa viimeisen ottelun huhtikuun lopussa 2019.
Muutamaa päivää myöhemmin Casillas sai sydänkohtauksen Porton harjoituskeskuksessa ja kiidätettiin sairaalaan. Casillas pääsi sairaalasta kotiin muutamaa päivää myöhemmin, mutta ammattilaisura päättyi sydänkohtaukseen.
Casillas lopetti uransa virallisesti kesällä. 39-vuotias maalivahti-ikoni työskentelee nykyään Real Madridin säätiössä.
Casillas kertoi uransa viimeisestä ottelusta Colgar las Alas -dokumentissaan. Porto päätyi 2-2 -tasapeliin Rio Aven kanssa ja menetti samalla käytännössä mestaruusmahdollisuutensa.
– Meillä oli lukuisia paikkoja mennä 3-0 -johtoon. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta he tulevat maalin päähän ja joukkue stressaantuu. Loppujen lopuksi he tulivat tasoihin ja samalla menetimme mestaruusmahdollisuutemme. Ne olivat absurdeja maaleja. Urani viimeinen ottelu sujui sillä tavalla. Neljä tai viisi päivää myöhemmin sain sydänkohtauksen.
– Minusta se ottelu tuntuu ihan eiliseltä. En todellakaan odottanut sen olevan viimeinen.
LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit