Sevilla hankki Diego Carlosin 15 miljoonalla eurolla viime kesänä Nantesista.

Carlos on osoittautunut loistavaksi hankinnaksi, ja monen mielestä 27-vuotias brasilialaistoppari on ollut tämän La Liga -kauden paras puolustaja. Carlos on johtanut Sevillan puolustusta fyysisyydellään, ja noussut samalla seuran ykköstoppariksi.

Carlosilla on sopimuksessaan 75 miljoonan euron ulosostopykälä. Marcan mukaan Liverpool on kiinnostunut Carlosista. Sevilla haluaa luonnollisesti pitää kiinni avainpelaajastaan, eikä myy toppariaan alle ulosostopykälän mukaisen hinnan.

Carlos otti kantaa tulevaisuuteensa ABC:n haastattelussa.

– Olen hyvin rauhallinen tulevaisuuteni suhteen. Olen hyvin keskittynyt nykyiseen tilanteeseemme. Se on tärkeintä. Minun on keskityttävä harjoituksiin, joukkueeseeni ja turvallisuuteen tämän pandemian aikana. Sarjaa on vielä 11 kierrosta pelaamatta. Uskon, että tulevaisuuteni jalkapalloilijana päätetään loppukauden aikana, Carlos viittasi mahdolliseen siirtoon.

– Tämä vuosi on ollut minulle uskomaton. Olen todella onnellinen ja tyytyväinen Sevillassa.

Carlos ei ole vielä debytoinut Brasilian A-maajoukkueessa.