Real Madridin kaoottisen kauden valopilkkuihin kuuluu ehdottomasti vuosikausia mollattu hyökkääjä Karim Benzema. 30 maalin kaudella syntyi myös seuraennätys; kahdeksan perättäistä Real-osumaa tehtiin ranskalaisen toimesta.

Benzemalle viimeisin valmentajanvaihdos oli epäilemättä mieleen. Zinédine Zidane omaa hyökkääjän kanssa vastaavan, Ranskassa hyvin yleisen perhataustan Algerian suunnalla – eikä tätä olla jätetty kummankaan nousua seuratessa huomaamatta esimerkiksi median toimesta. Ei siis olekaan yllätys, että kaksikon yhteydenpito on jatkunut jo pitkään.

– Olemme olleet tekemisissä jo todella kauan, ajalla ennen kuin hänestä tuli valmentaja. Puhumme niin jalkapallosta kuin elämästä yleensä, ja hän on auttanut minua isonveljen tavoin. Enemmän kuin ystäviä, olemme oikeastaan saman perheen jäseniä. Se ei tietenkään estä häntä olemasta myös hyvin kriittinen minun suhteeni.

Le Quotidienille puhunut hyökkääjä saa kesällä täyteen jo vuosikymmenen Real Madridissa. Työpaikka on ollut hänelle mieleen.

– Ajan kuluminen tuntuu kummalliselta. Olen ylpeä siitä, miten aikani täällä on edennyt. Ei ole haitaksi jalkapalloilijan uralle edustaa yhtä maailman parhaista seuroista.