Lähde: Barcelona yhä valtavan summan velkaa Liverpoolille
Kuva: Getty Images
Barcelonan vakavista taloushuolista ja jättiveloista riittää kirjoitettavaa viikosta toiseen. Talousahdinko on pakottanut myymään kallispalkkaisia pelaajia pilkkahintaan, leikkaamaan joukkueen kapteeniston palkkoja ja päästämään vastahakoisesti irti jopa Lionel Messistä, seuran monivuotisesta keulakuvasta.
Lisääkin huolia silti ilmaantuu. Yksi näistä on se, että Barcelona on edelleen muille seuroille velkaa jo tehdyistä pelaajahankinnoista yhteensä jopa 115 miljoonaa euroa. Näin kertoi Sique Rodríguez Cadena SER:in Qué T’hi Juegues -ohjelmassa.
Merkittävin summa näistä koskee Philippe Coutinhon tammikuussa 2018 toteutettua siirtoa. Barcelona sopi tuolloin Liverpoolin kanssa 135 miljoonan euron siirtokorvauksesta, ja nyt, lähes neljä vuotta myöhemmin tuosta summasta on edelleen maksamatta 42 miljoonaa euroa, eli lähes kolmasosa. Coutinhon sopimus Barcelonan kanssa ulottuu kesään 2023.
Muut yli sata miljoonaa euroa maksaneet siirtonsa, Ousmane Dembélén hankinnan Borussia Dortmundista ja Antoine Griezmannin värväyksen Atlético Madridista Barcelona on jo kokonaan maksanut. Liverpoolin 42 miljoonan euron velan lisäksi Barcelona on kuitenkin velkaa 73 miljoonaa euroa muille seuroille jo tekemistään pelaajakaupoista.
#FCBlive
cadenaser.com/emisora/2021/1…
cadenaser.com
Els detalls de la memòria econòmica del Barça
Al 'Què t'hi Jugues!' Sique Rodríguez ha explicat alguns detalls importants de la memòria econòmica del FC Barcelona
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Näkökulma: Lamine Yamal teki El Clásicolle palveluksen – Espanjan maajoukkueessa kylmä hiki virtaa ohimoilla
- Mateu Lahoz: Pallo olisi viety pilkulle lisäajalla jos kyseessä ei olisi ollut el Clásico
- Vinícius Junior kiukutteli El Clásicossa – näin siihen reagoi Real Madridin päävalmentaja
- Real Madridille voiton ratkaissut Jude Bellingham jatkoi leukailua teinitähden kustannuksella
- Tätä et huomannut: Real Madridin pelaajalle näytettiin punaista korttia El Clásicon loppumylläkässä
- Real Madridin tähdet ottivat Lamine Yamalin pihteihinsä El Clásicossa: ”Puhu nyt, puhu nyt!”
- Barcelona oli viennissä vanhan tyylin El Clásicossa
- Barcelonan kohu-Yamal ei peräänny – kuva lietsoo raivoa
- Tässä ovat Barcelonan ja Real Madridin avauskokoonpanot kauden ensimmäiseen El Clásicoon
- Kuka on Marcus Sorg? Tällainen on Barcelonan valmentaja El Clásicossa
- Real Madridille voiton ratkaissut Jude Bellingham jatkoi leukailua teinitähden kustannuksella
- Vinícius Junior kiukutteli El Clásicossa – näin siihen reagoi Real Madridin päävalmentaja
- Tätä et huomannut: Real Madridin pelaajalle näytettiin punaista korttia El Clásicon loppumylläkässä
- Real Madridin tähdet ottivat Lamine Yamalin pihteihinsä El Clásicossa: ”Puhu nyt, puhu nyt!”
- Barcelonan kohu-Yamal ei peräänny – kuva lietsoo raivoa
- Barcelona oli viennissä vanhan tyylin El Clásicossa
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Lamine Yamalin sanat nostattivat kohun – nyt puhuvat valmentajat El Clásicon alla
- Mateu Lahoz: Pallo olisi viety pilkulle lisäajalla jos kyseessä ei olisi ollut el Clásico
- Kuka on Marcus Sorg? Tällainen on Barcelonan valmentaja El Clásicossa