Lähde: Barcelona-pomolla nyt ykkösuosikki Ronald Koemanin seuraajaksi – ulosostohintakin tiedossa

© Kuva: Getty Images

Barcelonassa valmentaja on vaihtumassa syksyn aikana. Näin katalonialaismediassa uskotaan melko yleisesti.

Potkupuheet ovat kiihtyneet Bayern Münchenille kärsityn 0-3-nöyryytyksen ja Granadaa vastaan tulleen 1-1-tasapelin myötä.

Granada-pelin jälkeen barcelonalaistoimittajat kertoivat kuuden nimen listasta, jota Barcelonan johtoryhmä pyörittelee. Listalla ovat olleet nimet Xavi, Antonio Conte, Andrea Pirlo, Joachim Löw, Roberto Martínez ja Philip Cocu. Lisäksi itseään ehti jo tarjota pestiin Granadan päävalmentaja Robert Moreno.

Sittemmin listalta on vedetty tiettävästi yli nimet Pirlo ja Löw. Xavi olisi edelleen ihannevaihtoehto koko Barcelona-yhteisölle, mutta osapuolilla on erimielisyyttä Xavin polusta. Sportin tietojen mukaan puheenjohtaja Joan Laporta haluaisi, että Xavi siirtyisi ensin Barcelona B:n päävalmentajaksi ennen kuin hänet nostettaisiin edustusjoukkueeseen. Xavi itse ei ole lämmennyt ajatukselle.

Tuoreeltaan toimittaja Toni Juanmartí kertoo, että Laportan ykkössuosikki tehtävään on nyt Roberto Martínez, joka on toiminut Belgian maajoukkueen päävalmentajana kesästä 2016 lähtien. Sitä ennen hän niitti mainetta Swanseassa, Wiganissa ja Evertonissa peluuttamalla hyvin barcelonalaista jalkapalloa.

Martínezin sopimus ulottuu kesään 2022, ja Juanmartín tietojen mukaan espanjalaisvalmentajan sopimuksessa on 1,8 miljoonan euron arvoinen ulosostopykälä, jonka Barcelona olisi valmis ja kykeneväinen maksamaan.


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.