Barcelonan pelaaminen on ollut viime aikoina tahmeaa ja kahdesta edellisestä La Ligapelistä Granadaa ja Cádizia oli tuloksena nihkeät tasapelit. Valmentaja Ronald Koemanin asema horjuu vakavasti, ja kaiken kukkuraksi hän on sivussa sunnuntain pelistä toimitsijakiellon vuoksi.

Barcelonan sunnuntain vastustaja Levante on kuitenkin Barcan lempivastustaja, ja siltä tekeminen kentällä onkin näyttänyt. Peli ehti vanheta Camp Noulla vain 14 minuuttia, ennen kuin Barcelona oli livahtanut jo 2-0-johtoon.

Ensin osui Memphis Depay kuudennella minuutilla itse hankkimastaan rangaistuspotkusta. Eikä avausmaalista ehtinyt kulua kuin kahdeksan minuuttia, kunnes Deadline dayn hankinta Luuk de Jong iski Barcalle jo toisen maalin Sergiño Destin hyvästä syötöstä. De Jongin ensimmäinen maali Barcan paidassa syntyi rangaistuspilkun kohdalta hyvällä sijoituksella suoraan syötöstä.

Luuk de Jongille maali teki varmasti hyvää, sillä edellisen maalinsa hän oli tehnyt lähes puoli vuotta aiemmin maaottelussa Gibraltaria vastaan. Sen jälkeen De Jong oli pelannut 15 ottelua ilman tehtyä maalia.

Memphis Depaysta puolestaan tuli ensimmäinen rankkarin La Ligassa upottanut Barcelonan hollantilaispelaaja sitten Patrick Kluivertin ja kesäkuun 2003.

Pedro Martin

@pedritonumeros
2-0 Barça-Levante Minuto 13. Gol de Luuk de Jong después de un pase de Dest.

Luuk de Jong no marcaba desde el 30 de marzo (con Países Bajos ante Gibraltar).

Llevaba 15 partidos sin marcar.

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
FCB 1-0 LEV (7’) - Depay es el primer jugador holandés del Barcelona que lanza un penalti en La Liga desde el 15 de junio de 2003 (gol de Kluivert contra el Valencia de Cañizares). El Barça ha lanzado 148 penaltis en el campeonato español entre aquel de Kluivert y el de hoy.

Levante on totisesti joukkue, jota vastaan Barcelona on tottunut kohentelemaan itseluottamustaan. Barcelona on tehnyt vähintään yhden maalin kaikissa 31 Levantea vastaan pelaamissaan La Liga -ottelussa. Barcelona on myös voittanut kaikki Levantea vastaan kotikentällään pelaamansa 15 La Liga -ottelua (keskimäärin 3,3 tehtyä maalia per peli), ja 19 ottelua kaikissa kilpailuissa.

Tauolle mentiin Barcelonan 2-0-johdossa.

Pedro Martin

@pedritonumeros
El Levante ha recibido goles en sus 31 partidos de Liga ante el Barça.

Equipos ante los que el Barça marcó en más partidos de Liga seguidos:
31 Athletic (entre 1998 y 2013)
31 Betis (entre 2003 y 2021)
31 Levante (entre 1963 y 2021)

OptaJose

@OptaJose
100% - @FCBarcelona have won all 15 of their @LaLigaEN home games against Levante, scoring an average of 3.3 goals per game. Favourite.

MisterChip (Alexis)

@2010MisterChip
FCB 0-0 LEV (5’) - El Levante UD como visitante en campo del Barcelona (1 partido en Lea Corts y 18 en el Camp Nou): 0 victorias, 0 empates, 19 derrotas, 12 goles a favor y 68 en contra.