Lähde: Barcelonan joukkueillallinen rikkoi useita koronaprotokollan kohtia – ”Atléticon tapaus oli eri juttu”

Kerroimme aiemmin tiistaina, että Barcelona oli järjestänyt maanantai-iltana joukkueen yhteisen illallisen Lionel Messin kotona luodakseen joukkuehenkeä kauden loppusuoraa varten. Illallisesta kertonut AS tiedusteli Barcelonan johdolta, oliko kokoontuminen rikkonut La Ligan koronamääräyksiä, mutta Barcelonasta vakuuteltiin, että kaikki oli kunnossa.
La Ligan johto vaikuttaa kuitenkin näkevän tilanteen toisin. ABC:n julkaiseman jutun mukaan Messin järjestämä tilaisuus rikkoi useita koronaprotokollan kohtia.
La Ligan ja paikallishallinnon yhdessä laatiman koronaprotokollan mukaan voimassa on kuuden henkilön kokoontumisrajoitus. Barcelonan tapaamisessa oli kuitenkin läsnä koko joukkue, ja vieläpä puolisoineen ja kumppaneineen. Vaikka ruokailu järjestettiin ulkona Messin pihassa, ja osallistujat istuivat useissa toisistaan erillään olleissa pöydissä, ei se silti ollut määräysten mukainen tilaisuus.
ABC:lle puhunut lähde La Liga -organisaation sisältä kertoi, että sarjaorganisaatiossa yllätyttiin Barcelonan joukkueillallisesta. Lähde vakuutti, että La Liga aikoo käynnistää kurinpitokäsittelyn Barcelonaa kohtaan.
Atlético Madrid järjesti vastaavanlaisen hengennostatustilaisuuden muutama viikko sitten. Se ei kuitenkaan ollut La Ligalle ongelma, koska siitä kerrottiin etukäteen.
– Se oli erilainen tilanne, koska Atlético kertoi siitä meille etukäteen ja he selvittivät meille kaikki yksityiskohdat siitä, mitä he aikoivat tehdä. La Liga tiesi siitä ateriasta, ja kaikkia turvallisuusmääräyksiä noudatettiin. Tästä Barcelonan grillijuhlasta me kuulimme lehdistön kautta, La Ligasta kommentoitiin.
[readmore from=Barcelona]
Ensi lauantaihin saakka voimassa olevien hallinnollisten määräysten mukaisesti Barcelonan kokoontuminen oli lainvastainen ja sitä voidaan pitää ”vakavana rikkomuksena”. Sellaiseksi luokitellaan tilaisuudet, joissa tartuntariskille altistuu 15-150 ihmistä.
Tämänhetkiset koronarajoitukset sallivat korkeintaan kuuden hengen kokoontumiset, paitsi jos samassa taloudessa asuu useampia henkilöitä. Syöminen ja juominen on näissä kokoontumisissa sallittua vain ulkotiloissa julkisilla paikoilla sekä koulujen välittömässä läheisyydessä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi