Näkökulma: Riqui Puig laittoi kaiken peliin – Ronald Koeman sanoi tärkeät sanat pelin jälkeen

Riqui Puig sai pienen mahdollisuuden keskiviikkoiltana pelatussa Espanjan Supercopan välieräottelussa. Puig repi mahdollisuudestaan kaiken ilon irti.
Varsinainen peliaika pelattu. 1-1. Edessä jatkoaika. Ronald Koeman vaihtaa: ulos Sergio Busquets ja Pedri, sisään Miralem Pjanic ja Riqui Puig.
Jos ottelu olisi päättynyt varsinaisella peliajalla, Puig olisi jäänyt jälleen ilman minuutteja. Nyt kun ottelu meni jatkoajalle, Puig tiesi saavansa saman tien peräti 30 minuutin edestä näyttöaikaa.
Tuon puolituntisen aikana Puig teki paljon asioita oikein – ja ennen kaikkea hän halusi osoittaa Koemanille olevansa vastuun arvoinen. Jatkuvasti pelattavaksi, myös ahtaisiin väleihin. Pallon kierrättämistä, murtavia syöttöjä, haastoja.
Puigille kirjattiin kaksi laukausta (vain Antoine Griezmann ja Dembélé laukoivat Barcelonan pelaajista enemmän), kolme haastoa (vain Dembéléllä enemmän) ja 26 syöttöä onnistumisprosentilla 92,3 (korkeampi prosentti vain Clément Lenglet’llä, Pedrillä ja Busquetsilla).
Yksittäisistä hetkistä kaikkein tärkein nähtiin, kun peli oli seisahduksissa. Jatkoaika oli pelattu, edessä rankkarikisa. Koeman oli kirjoittanut neljä nimeä lapulle, mutta viidennen vetäjän kohdalla oli pelkkää tyhjää.
– Kysyin, kuka laukoo viidentenä. Riqui otti suuren vastuun ja pyysi saada ampua, Koeman sanoi lehdistölle pelin jälkeen.
”Riqui otti suuren vastuun.”
Tuollaista tekstiä ei ole totuttu kuulemaan Koemanin suusta, kun on puhuttu Puigista.
Puigin näkökulmasta muita vaihtoehtoja ei toki oikein olisi ollutkaan. Jos haluaa pelata, on tehtävä kaikki peliaikansa eteen. Juuri tällaisilla teoilla voi saavuttaa valmentajan silmissä jotain.
[readmore from=Barcelona]
Tietysti Barcelonan kannalta oli arvokasta, että Puig myös teki maalin, mutta Puigin itsensä kannalta kaikkein tärkeintä oli se, että ratkaisevalla hetkellä hän ei perääntynyt, vaan nousi esiin. Halusi ratkaista, ja lopulta myös ratkaisi.
Puigin kommentit pelin jälkeen kuvastavat hyvin nuorukaisen asennetta.
– Olen aina halunnut olla tämän seuran ykkösjoukkueessa, eikä nyt ole se hetki, että heittäisin pyyhkeen kehään, Puig sanoi.
Puig tietää, että hänen aikansa tulee kyllä. Näillä näytöillä ei tarvitse välttämättä edes odottaa valmentajan vaihtumista Xaviin.
- LUE MYÖS: Marc-André ter Stegen nousi Barcelonan välieräsankariksi: ”Olisin voinut torjua muutaman rankkarin lisääkin”
- LUE MYÖS: Ronald Koeman paljasti, miksi Riqui Puig laitettiin laukomaan ratkaisevaa rankkaria
- LUE MYÖS: Barcelona kukisti Real Sociedadin rangaistuspotkuilla ja eteni Supercopan finaaliin – luvassa el Clásico?
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi