Sport: Barcelona seuraa tarkasti nuorta keskikentän timanttia – ”Olisi vaikeaa kieltäytyä heidän tarjouksestaan”
Kuva: Getty Images
Barcelonassa pelaa jo kaksi yhdysvaltalaista, ja tällä hetkellä seura seuraa tiiviisti kolmatta.
Sport-lehti kertoo, että Barcelona on hyvin kiinnostunut Gianluca Busiosta, jolla on Yhdysvaltain ja Italian passit.
Busio on 18-vuotias keskikentän keskustan pelaaja, joka edustaa MLS:n Sporting Kansas Cityä. Häntä kuvaillaan monipuoliseksi keskikenttäpelaajaksi, joka kykenee sekä murtaviin syöttöihin että vahvaan puolustuspelaamiseen. Busio on myös nopea, joten hän kykenee tuomaan palloa omalla liikkeellään vastustajan ohi.
Sportin mukaan Barcelonan Busiosta saamat raportit ovat kohentuneet jatkuvasti, mutta kääntöpuolena moni muukin suurseura on alkanut kiinnostua pelaajasta. Lehti kertoo, että Busion perässä ovat Bayern München ja ”useampi suurseura Valioliigasta ja Serie A:sta”.
Transfermarktin mukaan Busion siirtomarkkina-arvo on tällä hetkellä vain neljä miljoonaa euroa, ja vielä kun nuorukaisen sopimus päättyy vuodenvaihteessa (joskin sopimuksessa on optio kahdesta lisävuodesta), vaikuttaa hän houkuttelevalta siirtokohteelta.
Jos arviot pelaajasta pitävät paikkansa, tällaisella hinnalla Busio voisi parhaimmillaan osoittautua samanlaiseksi nappihankinnaksi kuin Pedri. Marraskuussa 18 vuotta täyttänyt espanjalainen siirtyi Barcelonaan kuudella miljoonalla eurolla ja on välittömästi noussut merkittävään rooliin.
[readmore from=Barcelona]
Barcelonan kannalta on melko lupaavan kuuloista se, mitä Busio itse sanoi Quim Mirón haastattelussa hiljattain.
– Olisi hienoa pelata Barcelonassa. Barca ei ole ottanut minuun yhteyttä henkilökohtaisesti, mutta ehkä he ovat olleet yhteydessä agenttiini. Olen ymmärtänyt, että he ovat kiinnostuneita ja jos he tekisivät tarjouksen, minun olisi hyvin vaikeaa kieltäytyä siitä, Busio sanoi.
Barcelonan ongelma tapauksessa on se, että vaikkei puhuta valtavista summista, jokainen miljoona on tällä hetkellä seuralle liikaa. Talousvaikeudet ovat niin merkittäviä, että yhdenkään pelaajahankinnan tekeminen ei ole ihan helppoa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa