Näkökulma: Barcelona-johdolta jälleen rimanalitus – jopa seuralegendat kritisoivat arvotonta näytelmää

Kuva: Getty Images
Viime viikolla Kataloniassa nousi myrsky. Myrsky jätti jälkeensä tuhot, joita korjataan ainakin koko kevätkauden ajan.
Puhe on siis valmentajasopasta, jonka Barcelona on onnistunut keittämään. Tässä kohtaa lienee hyvä hieman kerrata viime päivien tapahtumia.
Viime torstaina Barcelona pelasi sinänsä omalaatuisessa Supercopa-tapahtumassa (joka pelattiin Saudi-Arabiassa) välieräottelun Atlético Madridia vastaan. Tilanne näytti jo oikeinkin hyvältä, kunnes 2-1-johto kääntyi pelin lopussa 2-3-tappioksi.
Siitä lähti hullunmylly. Barcelona-johtoon kuuluva Guillermo Amor kommentoi ensin futisjargon-tyyliin, että ”Ernesto Valverde ei tule saamaan potkuja”. Sitten alkoi kuulua kummia.
RAC 1 kertoi, että Barcelonan johto keskustelisi Valverden asemasta tänään maanantaina pidettävässä kokouksessaan. Samoihin aikoihin joissain muissa espanjalaismedioissa tyynnyteltiin ilmapiiriä uutisoimalla, että johtokunnan kokous ei olisi mikään kriisipalaveri.

Surkean johtamisen symboli
Barcelona on toki kyykännyt isoissa pudotuspeliotteluissa Valverden aikakaudella. Mestarien liigassa on tullut kahtena keväänä romahdus ja nyt joukkue menetti taas varmalta tuntuneen voiton Supercopan välierissä. Sitä edelsi tasapeli – ja jälleen johtoaseman menettäminen – Derbi barceloníssa Espanyolia vastaan. Vielä paljon isommat ongelmat Valverden aikakaudella on nähty itse pelaamisessa. Viime toukokuussa avasin, miksi Valverdelle pitäisi antaa potkut. Laliiga.comin analyytikko Jussi Leppälahti avasi pelin rakenteiden ongelmakohtia yhä syvemmin syyskuussa. Vaikka ongelmia on ollut oikeastaan heti Valverden palkkauksesta lähtien, yhden asian pitäisi olla kristallinkirkas: ongelmia ei hoideta näin. Espanjassa moni media on jonkin tietyn seuran äänitorvi. Uutisia ja huhuja vuodetaan, jotta agendaa saadaan ohjattua jotakuinkin haluttuun suuntaan. Nyt vielä kun Barcelonan valmentajasopasta on menneellä viikolla uutisoitu maan vähän jokaisessa lehdessä ja radiokanavalla, ei ole syytä epäillä väitteiden paikkansapitävyyttä. Yksi käänne on viime päivinä särähtänyt muita pahemmin korvaan: Barcelona-johto ei ole kertonut Valverdelle mitään, vaan tämä on saanut seurata koko saagaa median välityksellä. Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä, että muun muassa Sportin tietojen mukaan Valverde on raivoissaan Barcelonalle.
Onko loppukausi nyt pilalla?
Jotenkin kaiken tämän sotkun ajoituskin panee miettimään. Talvitauko on juuri päättynyt, ja nyt on edessä monen kuukauden pituinen otteluruuhka. Huolimatta derby-tasapelistä Barcelona johtaa yhä La Ligaa. Se voitti oman lohkonsa Mestarien liigassa ja on selkeä ennakkosuosikki ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Napolia vastaan. Copa del Rey ei ole vielä Barcan osalta alkanut. Ainoa mitä on menetetty, on Supercopa. Miksi ihmeessä Barcelona-johto lähti itse kampittamaan itseään näin hektisellä hetkellä? Käytännössä mitään ei ollut vielä tämän kauden osalta menetetty, mutta paljon voitaisiin – tai olisi voitettu voittaa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Kriisi kytee Barcelonassa: Deco esti Hansi Flickiä rankaisemasta tähtipelaajaa
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”