Valmentaja ylisti Lionel Messiä voittomaalin jälkeen: ”Leolla oli tutka päällä”

Barcelona piti paikkansa La Ligan sarjakärjessä, kun se kukisti Wanda Metropolitanolla Atlético Madridin maalein 1-0 (lue raportti pelistä). Ainoan maalin teki Lionel Messi, jolle osuma oli Metropolitanolla ensimmäinen. Myös Barca voitti Atléticon nykyisellä kotistadionilla nyt ensimmäisen kerran.
Barcelonan valmentaja Ernesto Valverde oli omiensa suoritukseen erittäin tyytyväinen.
– Nämä ovat kolme erittäin tärkeää pistettä. Täällä on vaikeaa pelata, ja varsinkin tällaisella (sateisella) kentällä. Joukkue kuitenkin suoriutui hyvin. Yritimme pelata omaa peliämme ja välttää sitä, että he yllättäisivät meidät vastahyökkäyksissä, Valverde totesi Movistarin haastattelussa.
– Ensimmäisten 20 minuutin aikana Atlético aiheutti meille vaikeuksia, mutta myöhemmin pääsimme peliin mukaan. Toista puoliaikaa hallitsimme, mutta Atléticolla on paljon potentiaalia.
– Pidin joukkueestani kaikin puolin. Otteluita on katsottava kokonaisuutena. Atlético on mahtava joukkue, ja onnistuimme lyömään heidät ajan kuluessa. Emme ajattele ikäviä puolia, kun olemme voittaneet.
Ainoan maalin tekijänä Messi valtasi otsikot, mutta hienon ottelun pelasi myös maalivahti Marc-André ter Stegen.
– Kentällä oli kaksi maalivahtia, joilla on tapana tehdä ihmeitä. Sitä maalivahdeilta pyydetäänkin, etteivät he päästä palloa ohitseen.
Messistä on ajan saatossa varmaan kaikki ylisanat sanottu. Maanantaina Barca-tähti vastaanottanee uransa kuudennen Ballon d’Orin, ja Valverdekin yritti kuvailla jälleen kerran suojattinsa suuruutta.
[readmore from=Barcelona]
– Tasaisissa peleissä Leo on iso etu joukkueelle. Me emme ole vastahyökkäysjoukkue, vaan yritämme hallita peliä. Leoa on kuitenkin mahdotonta rikkoa, kun hän on täydessä vauhdissa. Hänellä oli tutka auki, ja hän tietää, minne pelata parhaan syötön.
Valmentaja kommentoi myös Antoine Griezmannin paluuta vanhalle kotistadionilleen.
– Tällainen peli on tunteellisessa mielessä haastava. Yleisö vihelsi hänelle vähän. Minusta Antoine pelasi hyvin, ja taisteli. Tällainenkin on koettava, kun palaa ensi kerran stadionille, jossa on viettänyt pitkän aikaa, Valverde totesi.
Lähde: AS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi