Pohjoismainen yhteistyö pani Atléticon ahtaalle – Kliininen Luis Suárez taas tuki ja turva
Kuva: Getty Images
Vaikka La Ligan sunnuntain iltapäivässä pelattiin kauden ensimmäinen El Clásico, oli varsinainen kierroksen kärkiottelu vuorossa vasta myöhäisillassa. Real Sociedad oli ennen viikonlopun kierrosta sarjan kärkijoukkue ja sitä tänään isännöinyt, mestaruutta puolustava Atlético Madrid neljäs – tasapisteissä sitä edellä olleiden Real Madridin ja Sevillan kanssa.
Jo viime kaudella vahvasti esiintynyt Real Sociedad oli hävinnyt ennen sunnuntaita tällä kaudella vain yhden ottelun, La Ligan sarja-avauksessa vieraskentällä Barcelonaa vastaan. Sen jälkeisistä kahdeksasta La Liga -ottelustaan se oli voittanut kuusi ja pelannut kahdesti tasan. Euroopassakin oli kulkenut mukavasti, sillä kolmen Eurooppa-liigan ottelun saldo oli yksi voitto ja kaksi tasapeliä.
Atléticolla oli puolestaan allaan tappio Mestarien liigassa Liverpoolille. La Ligassa se oli kärsinyt todellisen shokkitappion Alavésia vastaan syyskuun lopussa.
Sunnuntain ottelussa Real Sociedad osoitti heti alussa, miksi se keikkuu sarjan kärjessä. Pallo liikkui keskialueen pallonriiston jälkeen todella nopeasti, laidalta vapaana löydetty Alexander Isak syötti maalin edustalle Alexander Sørlothille, ja norjalaishyökkääjä sujautti pallon ohi vastaantulleen Jan Oblakin. Pohjoismainen yhteistyö toimi kitkattomasti.
Sørlothin maali oli nopein Atléticon kokema takaiskumaali sen nykyisellä stadionilla Wanda Metropolitanolla. Kiinnostavaa on sekin, että Atlético on ollut tällä kaudella huomattavasti pidempään otteluissaan tappiolla kuin johdossa. Sen sinnikkyys ja periksiantamattomuus on kuitenkin tuonut toisella puoliajalla monia tärkeitä pisteitä, sillä vastustaja on tehnyt avausmaalin viidessä ottelussa yhdeksästä mahdollisesta.
Goles más tempraneros en contra del Atlético en partidos de Liga en el nuevo Metropolitano:
6’41'' Charles (Éibar) en 2019
6'15'' Sorloth (Real) en 2021
6’41'' Charles (Éibar) en 2019
6'15'' Sorloth (Real) en 2021
1+1 - @RealSociedadEN's Alexander Isak
has become the first player to both score and assist in a @LaLigaEN game against Atlético at Wanda Metropolitano - the last to do so at the Vicente Calderón was Cristiano Ronaldo
in April 2012 (three goals and an assist). Ace.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen

- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”