Vain hienot maalit olivat sallittuja Madridin paikallisottelussa
Santiago Bernabeulla nähtiin tapahtumarikas ja vauhdikas Madridin paikallisottelu. Voitto jäi kotijoukkue Real Madridille luvuin 3–2.
Atlético Madrid pääsi vielä tauon viettoon 1–0-johdossa Ademola Lookmanin maalilla. Real käänsi ottelun kuitenkin vajaan tunnin tienoilla. Ensin osui Vinícius Júnior rangaistuspotkusta, kolme minuuttia myöhemmin Federico Valverde jatkoi maalitehtailuaan.
Jos vielä Valverden maalissa syyttävä sormi osoitti puolustajia, kun José María Giménez oli rähminyt Matteo Ruggerin velton syötön, illan lopuissa maaleissa ei siihen ollut aihetta.
Kun Atléticon Nahuel Molina toisti Getafea vastaan tekemänsä kaukomaalin, kukaan ei edes yrittänyt peittää sitä. Niin vain kuitenkin sokea kana löysi taas jyvän.
Maali oli argentiinalaiselle toinen tämän kauden La Ligassa. Viime vuonna hän jäi vielä kokonaan ilman onnistumisia.
Realin 3–2-voittomaalin painoi Vinícius. Kaukaa syntyi sekin. Osumaa edelsi Trent Alexander-Arnoldin laadukas poikittaissyöttö.
Valverde varmisti paikkansa ottelun hahmona 77. minuutilla, kun hän rappasi Álex Baenaa jaloille suoran punaisen kortin arvoisesti. Rike näytti katsojan silmään melko käsittämättömältä. Liekö taustalla vaikuttanut kevään 2023 välikohtaus, kun Valverde oli tintannut Baenaa kasvoihin liigaottelun jälkeen.
Atleti ei saanut hyödynnettyä miesylivoimaansa. Julián Álvarezin komea kaukolaukaus kävi sisätolpassa, mutta sen lähemmäs tasoitusta eivät vierailijat päässeet.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Barcelona BAR | 31 | 26 | 1 | 4 | 84-30 | 79 |
| 2 | Real Madrid MAD | 31 | 22 | 4 | 5 | 65-29 | 70 |
| 3 | Villarreal VIL | 31 | 19 | 4 | 8 | 56-36 | 61 |
| 4 | Atlético Madrid ATM | 31 | 17 | 6 | 8 | 51-32 | 57 |
| 5 | Real Betis BTB | 31 | 11 | 13 | 7 | 45-38 | 46 |
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Andreas Christensen pettyi Barcelonan ensimmäiseen tarjoukseen
- Real Madridin ex-tähti paljasti seuran suurimman ongelman: “Pelaajat ovat…”
- MD: Barcelona suunnittelee neljää hankintaa kesän siirtoikkunassa
- Atléticon pelaajat kyyneleissä finaalitappion jälkeen – ”Tämä sattuu paljon”
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan