Koronaviruspandemia on pitänyt La Ligan tauolla jo yli kahden kuukauden ajan.

Getafea lukuun ottamatta kaikki La Liga -seurat ovat lomauttaneet työntekijänsä toistaiseksi. Kauden odotetaan jatkuvan kesäkuun 12-13. päivä.

La Liga -kausi on tarkoitus pelata loppuun heinäkuun 29. päivään mennessä, sillä Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan pudotuspelit jatkuvat alustavasti elokuussa.

Koronaviruspandemia on aiheuttanut espanjalaisseuroille huomattavia tappioita. Marcan mukaan Atlético on laskeskellut menettävänsä yli sata miljoonaa euroa. Seura on menettänyt pelkästään lipputuloissa yli 15 miljoonaa euroa, sillä kesän ottelut pelataan tyhjille katsomoille, eikä Atlético siten kykene myymään niihin pääsylippuja.

Atlético tienaa keskimääräisesti lipputuloilla noin 3-4,5 miljoonaa euroa yhtä kotiotteluaan kohden.

Lipputulojen lisäksi seura menettää rahaa yhteistyökumppanisopimuksissa ja fanituotemyynnissä, sillä seuran fanikaupat ovat olleet kiinni maalikuusta lähtien.

Atléticon kokonaisbudjetti tälle kaudelle on reilut 500 miljoonaa euroa. Seura on viisinkertaistanut budjettinsa Diego Simeonen alaisuudessa.