Liverpool syytti Atlético Madridia kaatuilusta – Klopp vaihtoi tähtipelaajansa varotoimenpiteenä kentältä: ”En halunnut sellaista tilannetta”

Wanda Metropolitanolla oli odotetusti kuuma tunnelma, kun Atlético Madrid päihitti tiistaina Liverpoolin Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa 1-0 Saúl Ñíguezin maalilla.
Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp tunnetaan intohimoisena käskyttäjänä, mutta hän sai veroisensa vastustajan Atlétin Diego Simeonesta, joka tuskin istui paikalleen kertaakaan ottelun aikana.
Tunteet kävivät ajoittain kuumana myös kentän rajojen sisäpuolella. Varoituksia pelissä jaettiin kuitenkin vain neljä kappaletta, joista kolme vieraille. Liverpoolin leirissä epäillään, että kotijoukkue yritti kalastella niitä heille enemmänkin.
Liverpoolin Sadio Manén nimi kirjattiin erotuomarin vihkoon avausjakson loppuhetkillä, kun hän osui kädellään Šime Vrsaljkon kasvoihin. Madridilaispelaajat piirittivät tuomarin, kun Mané syyllistyi toiseen tahattomalta vaikuttaneeseen rikkeeseen hetkeä myöhemmin. Senegalilaislaituri säästyi toiselta kortilta ja siten suihkukomennukselta, mutta Liverpool otti hänet varotoimenpiteenä vaihtoon jo tauolla.
– Tästä osasta jalkapalloa en tietenkään pidä. [Atlétin] suunnitelma oli saada Sadio pois kentältä toisella keltaisella kortilla. Pelkäsin, että Sadion vastustaja kaatuisi maahan, jos hän hengittäisi liian syvään häntä kohti tai jotain. En halunnut sellaista tilannetta ja siksi otin hänet pois kentältä, kommentoi Klopp The Guardianin mukaan.

– Minulla ei ole ongelmaa tuloksen kanssa. Näin monta iloista naamaa Atléticon leirissä tänään. Ymmärrän sen, koska tämä oli heille iso voitto, mutta tämä ei ole vielä ohi, jatkoi saksalaisluotsi BBC:n haastattelussa.
Myös Liverpoolin laitapuolustaja Andrew Robertson syytti isäntien pelaajia kaatuilusta. Hänen mielestään myös tuomaristo olisi voinut suoriutua pelistä paremmin.
– Kulmapotkua edeltänyt heitto olisi pitänyt tulla meille, joten tuomarit tekivät siinä virheen, mutta heidän [maaliin johtanut] kulma vain kimpoili matkalla sisään, sanoi Robertson Goalin mukaan.
– Se oli tiukka tilanne, mutta se ei ollut paitsio. Se antoi heille parhaan mahdollisen alun ja sai heidän kannattajansa syttymään. Sitten he aloittivat kaatuilun ja yrittivät päästä ihomme alle, mutta me käsittelimme sen hyvin.
– He kaatuilivat helposti, mutta me emme välittäneet siitä. Olemme sitä parempia. Tämä oli kelvollinen esitys, mutta meillä on vielä toinen osa aikaa kääntää tämä ympäri.
Robertson kommentoi myös Simeonen puolustusvoittoista taktiikkaa ja Atlétin riehakkaita tuuletuksia.
– Tuo esitys kiteyttää Simeonen. Tuollaista on luultavasti mahtavaa katsoa, kun ei pelaa häntä vastaan, mutta meillä ei ole ongelmaa sen kanssa.
– He juhlivat kuin olisivat voittaneet tämän otteluparin, mutta katsotaan. Meillä on muutama viikko edessä ennen kuin he tulevat Anfieldille. Me tiedämme, että meidän kannattajamme vastaavat huutoon, joten heidänkin on vastattava siihen.

Liverpoolin tähtitoppari Virgil van Dijkin mukaan vieraat osasivat odottaa tiistain kaltaista ottelua.
– Me tiesimme, että tästä tulee kunnon taistelu. Varsinkin täällä heidän kotikentällään, jossa kannattajat ovat heidän tukenaan. Siitä ei ollut apua, että päästimme maalin kulmapotkusta heidän ensimmäisestä tekopaikastaan.
– Se ei ollut edes maalipaikka. Se oli tuuria, mutta se lasketaan silti.
– Tuolla tavalla he pelaavat, siinä on mukana myös hieman espanjalaista jalkapalloa. Siihen on totuttava, mutta me tiesimme sen. Se ei ole helppoa, mutta se on osa heidän peliään ja meidän on myös mukauduttava.
– Tauolla puhuimme siitä, että meidän on jatkettava pelaamista ja siirrettävä palloa puolelta toiselle nopeasti. Tiesimme, että tulemme saamaan paikkoja. Me hallitsimme palloa valtaosan ajasta, mutta emme onnistuneet luomaan isoja maalipaikkoja. Mutta meillä on vielä toiset 90 minuuttia edessä.
LUE MYÖS:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa