MD: Barcelona epäilee pelaajansa sopineen Juventuksen kanssa pelaamattomuudesta – ei saapunut harjoituksiin

Uutisoimme eilen siitä, miten Barcelonan Arthur ei saapunut joukkueelle järjestettyihin koronavirustesteihin. Lue uutinen täältä.
Arthur on parhaillaan Brasiliassa. El Largueron mukaan Arthur haluaa purkaa sopimuksensa Barcelonan kanssa. Arthur ei aio enää palata Barcelonan riveihin, vaikka seuran urakka Mestarien liigan pudotuspeleissä käynnistyy ensi viikolla. Barcelona palasi harjoituksiin tiistaina, eikä Arthuria näkynyt harjoituksissa.
Mundo Deportivon mukaan Barcelona epäilee Juventuksen ja Arthurin sopineen keskenään siitä, ettei Arthur enää pelaisi Barcelonassa välttääkseen loukkaantumisen riskejä.
Barcelona vahvisti noin kuukausi sitten Arthurin siirtyvän Juventukseen kauden jälkeen. Miralem Pjanic matkaa toiseen suuntaan. Pjanic on saanut siirron varmistuksen jälkeen varsin mukavasti peliaikaa, vaikka onkin seurannut kolme ottelua penkin puolelta.
Arthur on sen sijaan jäänyt täysin olemattomalle vastuulle siirron varmistumisen jälkeen. Arthur pelasi Celta-ottelussa lisäajalla neljä minuuttia, ja muuten ottelut ovat kuluneet penkin puolella ja katsomossa.
Arthur haluaa purkaa sopimuksensa ja liittyä jo pian Juventuksen riveihin. Arthurin mielestä on samantekevää, missä hän viettää seuraavat päivät ja viikot, kun ei saisi missään tapauksessa peliaikaa Barcelonassa. MD:n mukaan Arthur on pettynyt Barcelonaan, sillä päävalmentaja Quique Setién on sanonut hänelle, ettei hän saisi peliaikaa loppukaudesta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi

- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan