Real Madrid kohtaa keskiviikkoiltana Mallorcan Bernabéulla.

Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti kävi tiistaina lehdistötilaisuudessa ja otti kantaa muun muassa Marco Asension tilanteeseen.

Lue Asension tilanteesta enemmän täältä.

Ancelotti on tyytyväinen siihen, että Asensio on pettynyt peliaikaansa.

– Kaikki tietävät, mitä ajattelen. Avauskokoonpanon nimeäminen on hyvin vaikeaa. On mahdollista, ettei Asensio ole tyytyväinen. Se on normaalia. Mielestäni ei olisi normaalia, jos ilman peliaikaa jäänyt pelaaja olisi tyytyväinen. Olen iloinen, jos Asensio, Isco, ja Luka Jovic eivät ole tyytyväisiä. Ei heidän pidäkään olla onnellisia. He harjoittelevat hyvin. He saavat peliaikaa, jos ovat hyvässä iskussa, Ancelotti totesi.

Ancelotti sai potkut Real Madridista toukokuussa 2015. Ancelottin mukaan hän ei kanna kaunaa Real Madridille.

– Kuten sanoin, olen kuin häämatkallani. Meillä oli heikkojakin hetkiä, mutta en koskaan ole epäkunnioittava puheenjohtajaa, kannattajia tai Real Madridin arvoja kohtaan. Samoin toisinpäin. Meillä on ollut vaikeita hetkiä, mutta ne unohtuivat, kun minulle annettiin potkut. Palasin ja se tarkoittaa sitä, että pääsimme kaikesta yli.

Real Madridin ja Mallorcan välinen ottelu potkaistaan käyntiin keskiviikkona klo 23.00.