Sergio Agüero antoi vahvan vihjeen Lionel Messin jatkosta: ”Luulen niin”
Barcelona tiedotti maanantaina tulevan kauden ensimmäisestä pelaajahankinnastaan, kun se kertoi keskiviikkona 33 vuotta täyttävän argentiinalaishyökkääjän Sergio Agüeron liittyvän kaksivuotisella sopimuksella joukkueeseen. Vielä samana iltana Agüero puhui myös ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan Barcelonan pelaajana, ja antoi vahvan vihjeen maanmiehensä Lionel Messin jatkosta seurassa.
– Siitä, mitä Leon kanssa tapahtuu, päättää hän itse seuran kanssa. Hänen kanssaan on nautinto ja ylpeydenaihe pelata. Jos Messi jatkaa, niin kuin uskon hänen jatkavan, yritämme tehdä parhaamme.
– Tunnen hänet varsin hyvin jo pitkältä ajalta, ja juttelemme jatkuvasti. Hän lähetti minulle jo onnitteluviestin. Hänen kanssaan harjoitteleminen ja pelaaminen tulee olemaan paljon helpompaa, Agüero vastasi.
Maalitykki luonnehti Barcelonaa ”maailman parhaaksi seuraksi” ja kertoi haaveilleensa Barcelonassa pelaamisesta pitkään.
– Ajattelin, että joskus he huomaisivat minut, mutta en kuvitellut siirtyväni tänne. En epäröinyt lainkaan. Olin suunnattoman iloinen, kun he ottivat yhteyttä agenttiini. Suurin motivaationi on, että olen Barcelonassa, maailman parhaassa seurassa.
Agüero totesi pelanneensa Manchester Cityssä yhdeksän hyvää kautta. Vain viimeinen kausi jäi torsoksi, ja peliaika niukaksi. Polvensa hän kertoi kuitenkin olevan täydellisessä kunnossa.
Valmentaja Ronald Koemanin kanssa Agüero ei ole vielä keskustellut mitään. Koemanin jatko seurassa on enemmän kuin epävarmaa, mutta hyökkääjä ei halunnut kommentoida valmentajakysymystä lainkaan. Omaan rooliinsa Barcelonssa hän suhtautuu nöyrästi.
[readmore from=Aguero-Sergio]
– Minun roolini on esiintyä hyvin harjoituskaudella. Sen jälkeen valmentaja ratkaisee, pelaanko vai en. En missään tapauksessa odota käveleväni suoraan avaukseen. Jo joukkueessa olevia pelaajia on kunnioitettava. Minun pitää ansaita peliaikani, Agüero totesi.
– Tiedämme, että Barca taistelee mestaruuksista joka vuosi. Minä tulin auttamaan heitä saavuttamaan ne. Toivon, että kauden päätteeksi voimme nauttia.
Lähteet: Cope ja Sport
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Atlético Madridilla kaksi hyökkääjää kiikarissa
- Barcelonan Xavi kommentoi potkuhuhujaan
- La Ligan seuralegendan sopimuskiista sai täyskäännöksen – ”Se on minun päätökseni”
- La Liga -seuran valmentaja vaihtuu
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Pelaajaikoni syyttää seuraansa rajusta valehtelusta – ”Nolla puhelua”
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen