Espanja karkuutti hyökkääjän Belgian MM-miehistöön
Hyökkääjälupaus Matias Fernandez-Pardo edustaa kesän MM-kilpailuissa Belgiaa. Asia sai vahvistuksensa perjantaina, kun Belgian jalkapalloliitto ilmoitti miesten kokoonpanosta.
Brysseliläissyntyisellä Fernandez-Pardolla on sukujuuria Espanjassa, ja hän oli pyytänyt noin vuosi sitten, että hänen edustuslupansa vaihdettaisiin Espanjaan.
Hän ehti käymään muutamissa harjoituksissa nuorisomaajoukkueiden mukana ennen kuin mieli muuttui taas.
Fernandez-Pardon, 21, lopullinen valinta ei ole yllätys, sillä Belgialla on pulaa kärkihyökkääjistä. Romelu Lukaku on pelannut Napolin paidassa ainoastaan 69 minuuttia tällä kaudella. Charles De Ketelaere on nähty satunnaisesti Atalantan hyökkäyksen kärjessä, mutta se ei ole hänen omin pelipaikkansa.
Loïs Opendan ruuti on ollut Juventuksessa niin läpimärkää, että hän ei saanut edes kutsua kisakoneeseen.
Fernandez-Pardo on tullut ranskalaisyleisölle tutuksi etenkin tällä kaudella, kun hän on painanut kahdeksan maalia Lillen paidassa. Lille on ennen viikonlopun viimeistä kierrosta kiinni paikassa Mestarien liigaan.

LUE MYÖS:
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä