Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
Atlético Madrid lähti La Ligan lauantain vieraspeliinsä Sevillaan varsin erikoisella kokoonpanolla. Sarjanelosen omintakeinen ratkaisu oli tappiollinen, sillä Sevilla vei ottelun 2–1.
Madridilaiset lepuuttivat koko avauskokoonpanoaan. Juan Musso oli maalissa, mutta muuten koko joukkue oli peliin lähdettäessä täysin erilainen kuin Barcelonaa vastaan Mestarien liigan puolivälierän ensimmäisessä osaottelussa, jonka Atlético voitti 2–0 Camp Noulla.
Edes päävalmentaja ei ollut Atléticolla sama, sillä apuvalmentaja Nelson Vivas toimi joukkueen vastuuluotsina ottelussa. Diego Simeone ei sentään huilauttanut jopa itseään, vaan oli sivussa toimintakieltonsa takia.
Sevilla käytti tilaisuutensa
Vaihtuvuus oli siis suurta, kun päävalmentaja ja kymmenen kenttäpelaajaa poikkesivat edellisen ottelun kokoonpanosta.
Sevillalle Atléticon tekemä päätös suhtautua otteluun välipelinä oli varmasti mieleinen, sillä punavalkoiset olivat juuri ennen ottelua pullahtaneet putoamisviivan alapuolelle Elchen voitettua Valencian.
Nyt Sevilla ponkaisi voitollaan takaisin viivan yläpuolelle ja on sijalla 15 lauantain jälkeen.
Kaikki pelin maalit tulivat avauspuolikkaalla. Akor Adams iski Sevillan johtoon rangaistuspotkusta kympin kohdalla. Javier Boñar tasoitti 35. minuutilla, mutta Nemanja Gudelj vei kotijoukkueen johtoon vielä juuri ennen taukoa. Toisella jaksolla Sevillan maalin johto piti.
Ademola Lookman oli Barcelona-ottelun avauksen miehistä ainut, joka pääsi ottelussa Atléticolta kentälle toisella nelivitosella.
Atléticolle ottelu oli käytännössä merkityksetön, sillä Simeonen poppoo on turvallisesti neljän sakissa, eikä Atletilla ole mahdollisuuksia mestaruuteen eikä toisaalta vaaraa top neljästä pullahtamiseen. Pääpanokset ovat tiistaissa, kun Atlético isännöi Barcelonaa UCL-puolivälierän toisessa osaottelussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Alvaro Arbeloalta raju purkaus – haukkui La Ligan tuomaritoiminnan
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Real Madridin perjantainen suoritus jätti ilmaan kysymyksiä
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista
- Tyly kuitti – Hansi Flick jyrähti Álvaro Arbeloan puheille
- AS: Juventus ja AC Milan Robert Lewandowskin perässä
- João Cancelo löysi yllättävältä suunnalta Barcelonan sielun
- Cope: UEFA hyllyttää Barcelonan ja Atléticon välisen ottelun tuomarin
- Real Madridille iso etu – Bayernin sensaatiolaituri ulkona kohtalon ottelusta
- Diego Simeone Barcelonan valituksesta: ”Olemme tottuneet näihin Madridissa”
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista
- Tyly kuitti – Hansi Flick jyrähti Álvaro Arbeloan puheille
- Real Madridin perjantainen suoritus jätti ilmaan kysymyksiä
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- João Cancelo löysi yllättävältä suunnalta Barcelonan sielun
- Real Madrid kumosi espanjalaismedian väitteet
- Alvaro Arbeloalta raju purkaus – haukkui La Ligan tuomaritoiminnan