Real Sociedad ja Alavés tarjoilivat espanjalaisfutiksen ystäville melkoista lauantaiviihdettä La Ligan päivän ensimmäisessä ottelussa.

Vaiheikas trilleri päättyi lopulta 3–3-tasatulokseen.

Peli alkoi hämmentävällä tavalla. Sociedadin kroaattipuolustaja Duje Ćaleta-Car teki käsittämättömän oman maalin. Alavés hyökkäsi laidalta, mutta tilanne ei näyttänyt järin vaaralliselta, kun isäntien Ćaleta-Car pääsi palloon boksissa. Hän ei kuitenkaan saanut palloon kunnon osumaa, vaan tuli potkaisseeksi sen omaan verkkoon.

Kymmentä minuuttia myöhemmin hänen maanmiehensä ja joukkuekaveri Luka Sučić laukoi tarkalla ja kovalla kudilla pelin tasoihin.

Tästä meni taas kymppi, kun verkko heilui. Nyt oli Ibrahim Diabaten vuoro viedä Alavés johtoon.

Vieraat eivät kauaa johdossa viihtyneet. Baskimaalaisten Beñat Turrientes laukoi rangaistusalueen ulkopuolelta huiman laukauksen, ja peli oli 27. minuutilla jo 2–2. Veto otti kimmokkeen ja merkattiin pelin toiseksi omaksi maaliksi.

Tunnin kohdalla islantilainen Orri Oskarsson vei Sociedadin ensi kertaa pelissä johtoon. Isännät näyttivät olevan matkalla voittoon.

Lisäaika oli Real Sociedadin kannalta synkkä. Ensin Sergio Gómez sai suoran punaisen kortin ajassa 90+3. Hän oli saamassa ensin rikkeestään varoitusta, mutta videotarkastelun jälkeen tuomio vaihtui ulosajoksi. Sitten Lucas Boye tempaisi 3–3-tasoituksen hienolla vedolla lisäajan seitsemännellä minuutilla.

LUE MYÖS: