Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
Barcelona havittelee vahvistuksia joukkueeseensa.
Jo vuosia sitten seura yritti tiettävästi kosiskella Manchester Cityn Bernardo Silvaa riveihinsä. Tuolloin Silva jäi Cityyn, mutta nyt on toinen ääni kellossa.
Viime viikon suurimpia siirtomarkkinauutisia oli tieto siitä, että Silva aikoo lähteä Citystä kuluvan kauden jälkeen kun hänen nykyinen sopimuksensa umpeutuu.
Joidenkin tietojen mukaan Silva pyrkii etsimään itselleen uuden seuran ennen kesän MM-kisoja. Sky Sports tietää kertoa, että Barcelona ja Juventus ovat vahvasti portugalilaisen perässä.
31-vuotias Silva on pelannut Cityssä kesästä 2017 lähtien, jolloin hän siirtyi seuraan AS Monacosta 50 miljoonan euron kaupassa. Pelejä on kertynyt City-paidassa yhteensä komeat 450.
Tälläkin kaudella Silva on pelannut jo 43 ottelua. Valioliigassa hän on saanut City-pelaajista vyölleen neljänneksi eniten peliminuutteja.
Silvasta tekee poikkeuksellisen se, että hän kykenee pelaamaan hyvin montaa eri roolia. Mies on erinomainen syöttäjä kymppialueella, mutta pystyy tarvittaessa pelaamaan myös laitahyökkääjänä ja keskikentän pohjalla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui