Espanjalainen Sport uutisoi, että FC Barcelonalla on halukkuutta pitää kesken kauden seuraan palannut João Cancelo itsellään.

Laitapakki siirtyi joukkueeseen saudiarabialaisesta Al-Hilalista tammikuussa loppukauden mittaisella lainalla.

Cancelolla, 31, ja Al-Hilalilla on sopimus kesään 2027 saakka, mutta Sportin mukaan joukkueen pelaajat ja päävalmentaja Hansi Flick ovat yhtä mieltä siitä, että laitapakin jatko olisi positiivinen asia Barcelonalle.

Cancelo on onnistunut viime kuukausina erinomaisesti Barcelonassa, mutta pelaajan jatko on kiinni myös Al-Hilalista.

Mediatietojen mukaan Al-Hilal ei aio luovuttaa pelaajaa ensi kauden lainapestillä tai ilmaiseksi Barcelonalle, vaan katalonialaisten olisi tavalliseen tapaan maksettava siirrosta.

Barcelonalla on muitakin hankintatarpeita, joten portugalilaispelaajan ostamisessa on tiellä sekin seikka, mihin seura resurssejaan aikoo käyttää. Esimerkiksi Manchester Unitedista lainalla olevan laitahyökkääjä Marcus Rashfordin tulevaisuus on auki.

Cancelo on pelannut tänä vuonna La Ligassa kahdeksan ottelua, Copa del Reyssä kolme peliä ja Mestarien liigassa kaksi ottelua. Hän on tehnyt yhden maalin ja on ollut alustamassa neljää osumaa syötöllä.

LUE MYÖS: