AS: Real Madrid havittelee Englannin maajoukkuemiestä – hintalappu on tähtitieteellinen
Espanjalaislehti AS kirjoittaa, että Real Madrid on Englannin maajoukkuepelaaja Adam Whartonin kintereillä.
Wharton on 22-vuotias keskikentän keskustan pelaaja, joka on vahva puolustussuuntaan. Hän edustaa Crystal Palacea Valioliigassa.
Whartonilla on lontoolaisseuran kanssa sopimus vuoteen 2029 saakka, mutta hänen diilissään on ulosostopykälä, joka mahdollistaa siirron.
AS:n mukaan Wharton on halukas siirtymään isompaan seuraan, ja englantilaishuipulle onkin kiinnostusta esimerkiksi Valioliigan kärkipään joukkueista.
Myös Real Madridin kerrotaan pitävän Whartonia silmällä. Espanjalaisjätti havittelee huhujen mukaan juuri puolustavia keskikenttäpelaajia kesän siirtomarkkinoilta.
Manchester Cityn ja Espanjan maajoukkueen tähti Rodri on aiemmin ollut yhdistettynä Real Madridiin, mutta AS:n mukaan hän ei ole madridilaisten hankintalistan kärjessä.
Rodrin sijaan Wharton kiinnostaa Real Madridia. Englannin maajoukkuepelaajan ulosostopykälän kerrotaan olevan jopa sata miljoonaa euroa.
Wharton on kuitenkin halukas lähtemään Crystal Palacesta, joten AS:n mukaan Real Madridissa uskotaan, että siirtohinta on neuvoteltavissa alemmas.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Andreas Christensen pettyi Barcelonan ensimmäiseen tarjoukseen
- Real Madridin ex-tähti paljasti seuran suurimman ongelman: “Pelaajat ovat…”
- MD: Barcelona suunnittelee neljää hankintaa kesän siirtoikkunassa
- Atléticon pelaajat kyyneleissä finaalitappion jälkeen – ”Tämä sattuu paljon”
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan

- MD: Barcelona teki päätöksen Hansi Flickin tulevaisuudesta