Real Madridin puolustaja Raúl Asencio loukkaantui pahalta näyttäneessä tilanteessa Benficaa vastaan Mestarien liigassa keskiviikkona.

Asencio törmäsi ilmassa joukkuekaveri Eduardo Camavingaan, joka sai kovan kolauksen. Pahemman tällin koki kuitenkin Asencio.

Joukkuekaverit katsoivat todella huolestuneina, kun Asencio makasi selällään nurmella. Hänelle asetettiin niskatuki, ja lopulta puolustaja kannettiin paareilla pitkän hoitoepisodin jälkeen.

Ilmassa oli huolestuneisuutta, sillä Asencion pää tärähti kenttään niin lujaa, että hänelle olisi voinut käydä erittäin pahasti.

Nyt esimerkiksi espanjalaislehti AS uutisoi, että Real Madridin peluri selvisi olosuhteisiin nähden säikähdyksellä ja koki niskalihaksen venähdyksen. Hän ei pysty pelaamaan Getafea vastaan maanantaina, mutta hänen odotetaan olevan käytettävissä jo 7. maaliskuuta Celta Vigoa vastaan.

Asencio kuljetettiin Benfica-ottelusta sairaalatutkimuksiin. Hän kertoi torstaiaamuna somessa, että tilanteessa ei käynyt pahasti.

Real Madrid pelaa kuitenkin varman päälle, eikä Asenciota siksi nähdä Getafe-pelissä. Real Madrid ei ole ilmoittanut Asencion toipumisaikataulusta, mutta AS:n mukaan väliin jää siis vain yksi ottelu.

LUE MYÖS: