Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – Frenkie de Jong loukkaantui
Barcelonan Frenkie de Jong, 28, kärsii lihasvammasta.
De Jong loukkaantui Barcelonan torstaisissa harjoituksissa. Sportin saamien tietojen mukaan kyseessä on takareisivamma. Lehti kertoo de Jongin olevan noin kuukauden sivussa pelikentiltä.
Barcelona ei ole toistaiseksi tiedottanut de Jongin tilanteesta. Sportin mukaan de Jong käy torstain aikana tarkemmissa tutkimuksissa, joissa vamman todellinen laatu selviää.
De Jong jää sivuun ensi viikolla pelattavasta Copan välierien toisesta osasta. Atlético voitti avausosan 4-0. Lisäksi de Jong ei pelaa Mestarien liigan neljännesvälierissä. Barcelona kohtaa neljännesvälierissä joko PSG:n tai Newcastlen. Vastustaja arvotaan perjantaina.
De Jong on kärsinyt viime vuosina useista loukkaantumisista, mutta on pysynyt terveenä tällä kaudella.
De Jong kuuluu Barcelona-luotsi Hansi Flickin ehdottomiin luottopelaajiin. Flick on nimennyt de Jongin kuluvalla kaudella kaikki kilpailut mukaan luettuna 26 kertaa avauskokoonpanoonsa.
LUE MYÖS
- Jadon Sancho saattaa siirtyä Espanjaan – näin seurapomo kommentoi
- Raphinha palasi Barcelonan harjoituksiin – pelikunnossa viikonloppuna
- Dani Carvajal löysi uuden seuran – valmentaja: ”Yllätyimme hänen nöyryydestään”
- José Mourinho raivostui Real Madridin otteluohjelmasta – ”Tämä ei ole reilua”
- Sky: Jadon Sancholle yllätystarjous La Ligasta – siirto Espanjaan vireillä
- José Mourinholla keitti yli – raivosi Vinícius Júniorin pelikiellosta
- Real Madridin Remontada! Kuninkaalliset nousivat kahden maalin takaa voittoon
- Viníciukselle iso pelikielto!
- Onko tässä syy Viníciuksen heikkoon vireeseen? Kulissien takaa paljastui hurjia väitteitä
- José Mourinho ylisti uruguaylaista: ”Jos meillä olisi kolme tai neljä Fedeä…”
- Viníciukselle iso pelikielto!
- Onko tässä syy Viníciuksen heikkoon vireeseen? Kulissien takaa paljastui hurjia väitteitä
- Real Madridin Remontada! Kuninkaalliset nousivat kahden maalin takaa voittoon
- Näkökulma: Real Madridin tärkein pivottipelaaja on jäädytetty penkille
- José Mourinholla keitti yli – raivosi Vinícius Júniorin pelikiellosta
- ”Miksi hän ei koskaan pelannut Barcelonassa?” – some löysi kulttipelaajan Argentiinasta
- El Mundo: Real Madrid huolissaan Viníciuksesta
- Diego Simeone kertoi mitä loistavan alkukauden pelannut Cuti Romero tuo Atléticoon: ”Joko sinulla on sitä tai ei”
- José Mourinho ylisti uruguaylaista: ”Jos meillä olisi kolme tai neljä Fedeä…”
- Lähde: Jadon Sancho herättää kiinnostusta La Ligassa
