Lähde: Brasilian A-maajoukkueen päävalmentajaksi ehdolla Carlo Ancelottin lisäksi myös toinen La Liga -valmentaja
Brasilian jalkapalloliitto etsii parhaillaan A-maajoukkueen uutta päävalmentajaa. Real Madridin Carlo Ancelottin lisäksi Brasiliassa on kiinnostuttu myös toisesta La Liga -valmentajasta, Real Betisiä luotsaavasta Manuel Pellegrinistä.
Brasilia erotti edellisen päävalmentajasta Dorival Juniorin MM-karsinnoissa Argentiinan vieraana kärsityn 1-4-tappion jälkeen maaliskuun lopussa. Maan jalkapalloliitto (CBF) on ollut aiemmin kiinnostunut Real Madrid -luotsi Ancelottista. CBF oli Ancelottin perässä jo ennen Dortivalin palkkausta tammikuussa 2024, mutta italialainen päätti tehdä jatkosopimuksen Madridin kanssa.
CBF:n uskotaan mediassa olevan edelleen kiinnostunut Ancelottista, mutta siirto ei ole mahdollinen, ellei valmentaja jättää Real Madridia.
Chileläislehti La Tercera uutisoi Mundo Deportivon mukaan CBF:n lähestyneen vaihtoehtoisesti 71-vuotiasta Pellegriniä. La Terceran mukaan CBF olisi ollut yhteyksissä Betis-valmentajan edustajiin ja kiinnostus olisi vakavasti otettavaa.
Pellegrinin sopimus Betisin kanssa jatkuu kesään 2026 saakka. Chileläinen on vaikean alkukauden jälkeen saanut joukkueensa lentoon ja La Ligan sarjataulukossa kuudentena majaileva seura tavoittelee paikkaa Mestarien liigassa.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja