Carlo Ancelotti paljasti karun totuuden Viníciuksesta ja Endrickistä

Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti oli kimurantin tilanteen edessä, kun rangaistuspotkukilpailu häämötti Mestarien liigan neljännesvälierissä Atlético Madridia vastaan.
Varsinaisella peliajalla Vinícius oli ampunut rangaistuspotkun taivaan tuuliin, joten uskaltaisiko Ancelotti panna brasilialaisen ampumaan uudestaan rankkarikisassa?
Ei. Viisi minuuttia ennen jatkoajan päättymistä Ancelotti otti Viníciuksen vaihtoon ja lähetti kentälle nuoren Endrickin. Ajatus oli se, että Endrick olisi yksi Real Madridin viidestä laukojasta.
Lopulta kumpikaan brasilialaisista ei laukonut. Ottelun jälkeen Ancelotti kertoi ajatuksistaan Amazon Primen lähetyksessä.
– Vinícius pyysi vaihtoa, koska hän oli todella väsynyt. Ja me emme halunneet hänen enää laukovan rangaistuspotkua sen ensimmäisen jälkeen, Ancelotti täräytti brutaalisti.
– Viimeisen laukojan kohdalla pohdimme, pitäisikö vetäjän olla [Antonio] Rüdiger vai Endrick. Me halusimme Endrickin, mutta sitten näin hänen ilmeensä ja totesin, että Rüdiger on parempi vaihtoehto, Ancelotti sanoi nauraen.
Lopulta Real Madridilta pilkkuja laukoivat Kylian Mbappé, Jude Bellingham, Fede Valverde, Lucas Vázquez ja Rüdiger. Heistä vain Lucas epäonnistui. Real Madrid voitti rankkarikilpailun ja eteni puolivälieriin Arsenalia vastaan.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- La Liga -pomo iski takaisin Carlo Ancelottille – irvailee julkisesti Real Madridin valmentajalle
- Diego Simeone on yhä raivon vallassa – myönsi asian ennen jättipeliä Barcelonaa vastaan
- Carlo Ancelottilta uusi uhkaus La Ligalle: ”Tämä on viimeinen kerta”
- Real Madrid Kylian Mbappén johdolla voittoon
- Atlético on niellyt tappionsa – valmiina Barcelonan katoon: ”Täytyy käyttää tätä bensana”
- Rivaldo puhui Barcelonaan yhdistetyn Neymarin tilanteesta: ”Jos hän ei siirry sinne…”
- Carlo Ancelotti ei ymmärrä Real Madridin kiireistä otteluohjelmaa: ”Priorisoidaan rahaa ja tv-oikeuksia”
- MD: Hansi Flick haluaa Wojciech Szczęsnyn jatkavan Barcelonassa
- Real Madridin läpimurtopelaaja sai ensimmäisen kutsunsa – tässä on Espanjan joukkue Hollanti-pariin
- Imanol Alguacil haukkui tuomaripelin Man United -tappion jälkeen – ”Se on julmaa”