Barcelona saattaa myydä yhden arvokkaimmista timanteistaan kesällä
Barcelona on edelleen talousvaikeuksissa, vaikka tilanne on pikkuhiljaa parantunut.
Nykyjoukkueesta joitain pelaajia myytäneen tulevana kesänä. Siirtohuhuissa ovat pyörineet muun muassa Eric García, Andreas Christensen ja Frenkie de Jong. De Jongin kohdalla tilanteeseen vaikuttanee merkittävästi, pääseekö seura hänen kanssaan jatkosopimukseen.
Kolmikosta vain de Jongin myynti vaikuttaisi merkittävästi Barcelonan palkkakattoon, sillä hollantilaisella on valtava palkka ja lisäksi hänestä saisi melko mukavan siirtokorvauksen.
Jos de Jong ei kuitenkaan ole siirtymässä, katseet kohdistuvat muihin pelaajiin. Relevon tietojen mukaan on hyvin mahdollista, että myyntilistalle joutuvat seuran omat kasvatit Gavi ja Fermín López.
Molemmista on eittämättä Barcelonalle hyötyä kentällä, mutta toisaalta molemmat ovat nuoria eikä kumpikaan ole tällä hetkellä joukkueelle elintärkeä pelaaja. Kummastakin toisin sanoen saisi merkittävän siirtokorvauksen suhteessa pelaajien asemaan joukkueen sisällä.
Keskikenttäpelaajia Barcelonassa tällä hetkellä riittää, ja sekä Gavi että Fermín ovat ajautuneet vaihtopelaajan rooliin. Pedri on tällä hetkellä selkein avauksen pelaaja, minkä lisäksi päävalmentaja Hansi Flick haluaa keskikentän kolmikkoon yhden puolustavamman pelaajan. Se paikka menee de Jongille tai Marc Casadólle. Jäljelle jää siis oikeastaan vain yksi pelipaikka, josta kilpailevat Gavi, Fermín ja Dani Olmo [ja paperilla myös Pablo Torre].
Ensi kaudeksi kuntoutuu vielä Marc Bernal, joka aivan kauden alussa oli ykkösvaihtoehto ankkurin rooliin. Hänen palatessaan on mahdollista, että de Jongkin nousee ainakin ajoittain kisaamaan tuosta jäljelle jäävästä paikasta.
Transfermarktin mukaan Gavin markkina-arvo on tällä hetkellä 80 miljoonaa euroa ja Fermíninkin 50 miljoonaa. Jommankumman tai molempien myyminen auttaisi Barcelonaa merkittävästi talouspuolen ongelmissa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään