Barcelonalle tärkeä pelaajakauppa kaatumassa La Ligan sääntöihin – katalonialaisseuralta peliliike pelastustoimiin
Barcelona on kääntynyt FIFA:n ja UEFA:n puoleen pelastaakseen Vitor Roquen pelaajasiirron Brasiliaan Palmeirasin riveihin, kertoo Mundo Deportivo. Real Betisissä lainalla oleva hyökkääjä ei kuulu katalonialaisseuran suunnitelmiin.
Barcelona oli sopinut Palmeirasin kanssa aiemmin 25 miljoonan euron arvoisesta kaupasta, jolla 80 prosenttia pelaajan oikeuksista siirtyy Palmeirasille. Myöskään Real Betis ei ollut aikeissa seisoa siirron tiellä.
MD:n mukaan Palmeiras kuitenkin vetäytyi siirrosta La Ligan väliintulon myötä. Ongelmana on La Ligan sääntöpykälä, jonka mukaan Roque ei voi siirtyä siirtoikkunoiden ulkopuolella.
Barcelonan pitäisi purkaa Roquen laina ja rekisteröidä pelaaja uudelleen kokoonpanoonsa, jotta he voisivat kaupata tai lainata brasilialaishyökkääjän eteenpäin. La Ligan säännöt eivät salli tätä menettelyä.
Barcelona on nyt valittanut sekä UEFA:lle että FIFA:lle etsiäkseen mahdollista laillista tietä siirrolle La Ligan sääntöjen rajoissa. Asiaa tarkastelleet seuran asianajajat ja Roquen agentti Andre Cury myös uskovat, että vastaavat esimerkit aiemmista tapauksista ovat olemassa, jotka mahdollistaisivat siirron toteuttamisen.
Barcelona osti Roquen, 19, Athletico Paranaensesta 30 miljoonalla eurolla tammikuussa 2024. Hyökkääjä on pelannut vain 16 ottelua katalonialaisseurassa.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta

- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa