Uusi skandaali? Barcelonan pelin tuomaritoiminta kohahduttaa
Real Madrid on ollut viime aikoina esillä tuomarikiistojen ja La Ligan kanssa käytyjen riitojen takia. Maanantai-illan liigaottelu Barcelonan ja Rayo Vallecanon välillä voi heittää bensaa liekkeihin.
Barcelona voitti ottelun 1−0. Katalonialaiset olivat tehottomia maalipaikoissa ja Rayolla oli omat tilaisuutensa. Tämän tuloksen myötä Barcelona nousi tasapisteisiin Real Madridin kanssa, mutta siirtyi maalieron turvin sarjakärkeen. Atlético Madrid hengittää molemmista pisteen päässä kolmantena.
Avauspuoliaika sisälsi monia kuohuttaneita tilanteita. Rayo ei saanut rangaistuspotkua Héctor Fortin repimisestä, mutta myöhemmin toisessa päädyssä Pathé Cissin riuhtominen todettiin VAR-tarkastelun jälkeen pilkun arvoiseksi. Robert Lewandowski iski Barcelonan johtoon 28. minuutilla.
Myöhemmin avauspuolikkaalla Rayo Vallecanon tekemä maali meni hylkyyn. Jorge de Frutos sai pallon jo verkkoon, mutta tuomaristo katsoi paitsiolinjan yläpuolella olleen Rayo-hyökkääjä Randy Ntekan estäneen Iñigo Martínezia niin, ettei tämä päässyt hoitamaan puolustustehtäviään.
Esimerkiksi Marca-lehti revitteli jo sosiaalisessa mediassa uutta tuomariskandaalia. Varmaa on, että tulevina päivinä La Ligassa puhutaan taas siitä, ketä tuomarit sorsivat, ketä suositaan ja oliko tuomio sääntökirjan mukainen.
Barcelona kohtaa seuraavaksi vieraissa Las Palmasin. Rayo oli yhdeksän ottelun tappiottomassa putkessa La Ligassa, mutta se katkesi nyt Barcelonaa vastaan. Joukkue yrittää päästä taas pisteiden makuun kotonaan Villarrealia vastaan. Sekä Barcelona että Rayo Vallecano pelaavat seuraavaksi lauantaina 22. helmikuuta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun