Getafelle tilipäivä? Tottenham kiinnostunut joukkueen tähdestä
Tottenham on suuntaamassa katseensa Espanjan La Ligaan puolustuksensa vahvistamiseksi. Espanjalaislehti AS kertoo, että lontoolaisseura on kiinnostunut Getafen paraguaylaisesta keskuspuolustajasta Omar Alderetesta.
Tottenhamin päävalmentaja Ange Postecoglou on vakuuttunut erityisesti Aldereten ominaisuuksista, vaikka seura kartoittaa todennäköisesti muitakin vaihtoehtoja siirtomarkkinoilla. Alderete, 27, on pelannut Euroopassa Getafen lisäksi Valenciassa, Herthassa ja Baselissa. Getafessa hän on pelannut tähän mennessä 78 ottelua ja noussut joukkueen avainpelaajaksi.
Alderetella on voimassa oleva sopimus Getafen kanssa kesään 2028 asti, ja hänen ulosostohintansa on 16 miljoonaa euroa. Getafe hankki topparin itselleen kesällä 2023 maksamalla hänestä neljä miljoonaa euroa.
Tottenhamin kausi on ollut toistaiseksi vaikea. Valioliigan 15 kierroksen jälkeen joukkue on vasta 11. sijalla, ja ero sarjakärkeen on kasvanut jo 15 pisteeseen. Aldereten hankinta tammikuun siirtoikkunassa voisi tuoda kaivattua vakautta ja vahvistusta lontoolaisten puolustuslinjaan.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemiapelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan