Alavés ja Rayo Vallecano tasasivat pisteet torstaina La Ligassa. Ottelu oli kummallekin seuralle kauden toinen, kun isolla osalla joukkueista on kausi vielä avaamatta.

Rayo Vallecanon avausosumasta vastasi Sergio Camello, mutta 1–1-loppuluvut iski taululle Alavésin Mariano Díaz.

Maali oli Marianolle kauden toinen, vaikka minuutteja viheriöllä on kertynyt vasta reilun tunnin edestä.

Mariano viimeisteli maalinsa läpiajosta. Läpiajoa oli edeltänyt Rayo-puolustaja Andrei Ratiun hasardisyöttö.

33-vuotias hyökkääjä oli suhteellisen lähellä johdattaa Alavésin aina voittoon asti. Hän pääsi yrittämään maalintekoa toistamiseen, kun ottelun lisäaikaa oli jäljellä pari minuuttia.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Linkki Instagram-julkaisuun.

Avauskierroksella Mariano, 33, alusti kaksi maalia ja osui itse kerran 3–0-voitossa Getafesta. Hän on siis ollut tähän asti kaikissa Alavésin maaleissa mukana, vaikka avauskokoonpanon paikkaa ei ole siunaantunut.

Toistaiseksi Marianon pelaajauran parasta aikaa ovat olleet kaudet 2016–17 ja 2017–18. Ensinnä mainittu kausi oli dominikaanilaisen ensimmäinen Real Madridissa. Hän venytti verkkoja viidesti ja kunnostautui eniten Copa del Reyssä, jossa hän oli Realin paras maalintekijä.

Jälkimmäinen kausi meni lainalla ranskalaisessa Lyonissa. Hän sijoittui 17 täysosumallaan Ligue 1:n maalipörssissä viidenneksi.

Sitä seuranneen seitsemän kauden aikana Mariano teki enää kymmenen maalia.

Muokattu viimeksi 21.8. klo 19.01: Uudelleenmuotoiltu.

LUE MYÖS: